S-ryhmässä uskotaan vakaasti viime vuosia valoisampiin majoitus- ja ravitsemisalan näkymiin: panostukset toimipaikkaverkostoon, palveluihin sekä asiakaskokemuksen kehittämiseen jatkuvat tänäkin vuonna.
– Vuoden 2025 aikana uudistuu useita hotellejamme, ravintoloitamme sekä palvelujamme. Uusi Break Sokos Hotel Himos avautuu loppuvuonna Jämsään. Uutta koettavaa makuhermoille löytyy niin hotellien aamiaiselta kuin Rosson ja Amarillon kaltaisten ravintolabrändiemme menuilta. Kaikkinensa ravintoloissamme on meneillään todellinen tekemisen meininki. Satsaamme myös digitaalisiin palveluihin, ja niistä tuorein on alkuvuodesta lanseerattu Sokos Hotels -sovellus, kertoo S-ryhmän majoitus- ja ravitsemiskaupan johtaja Juha Helminen.
Paluu markkinajohtajaksi ja asiakastyytyväisyys ennätyslukemiin
S-ryhmän hotellien ja ravintoloiden asiakastyytyväisyys nousi vuonna 2024 ennätyslukemiin.
Matkailukauppa palasi markkinajohtajaksi euromääräisellä huonemyynnillä mitattuna. Taustalla on vahva kasvu niin kotimaisten kuin kansainvälisten asiakkaiden keskuudessa. Kasvu on jatkunut tammi-maaliskuussa.
– Ulkomaisten majoittuvien asiakkaiden määrä nousi meillä tammi–maaliskuussa 23 prosenttia, kun Suomen markkinassa se oli keskimäärin 11 prosenttia. Vastaavasti kotimaisten asiakkaidemme määrä on pysynyt viime vuoden tasolla, kun keskimäärin toimintakentässämme se on pudonnut 4 prosenttia. Nämä luvut ovat hienoja saavutuksia henkilöstöltämme, joka energisoituu ihmisten kohtaamisesta, auttamisesta ja palvelemisesta – työmme suola on ilahduttaa kanssaihmisiä ja mahdollistaa heille ikimuistoisia elämyksiä, Helminen kertoo.
Loistosuorituksia yksilö- ja tiimitasolla
S-ryhmän vuoden hotelli-, ravintola- tai keittiöpäälliköiksi valitaan henkilöt, jotka ovat omalla esimerkillään ja työllään kehittäneet omaa yksikköään erinomaisiin tuloksiin henkilöstökokemuksen, asiakaspalvelun ja tuloksellisuuden saroilla.
Tänä vuonna Vuoden hotellipäällikkö -tunnustuksen sai Satu Karhumäki Solo Sokos Hotel Helsingistä ja Vuoden ravintolapäällikkö -tunnustuksen Mia Hjulgren Tampereen Solo Sokos Hotel Tornin Grill it! -ravintolasta sekä Vuoden keittiöpäällikkö on Tiina Sairanen Kouvolan Frans & Rosesta.
– Palkitut ovat tiimiensä kanssa yltäneet viime vuonna esimerkillisiin huippusuorituksiin. He ovat ilahduttaneet hotelliemme ja ravintoloidemme asiakkaita läpi vuoden, Juha Helminen kiittää.
Palkitut 2024
S-ryhmän hotellien palkitut
Vuoden hotelli 2024: Original Sokos Hotel Lappee, Lappeenranta
Vuoden kokoushotelli: Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone
Vuoden Hotellien ruokaravintola: Grill it! Paja, Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Yllätyspalkinto: Heymo 1 by Sokos Hotels
Paras NPS Break: Break Sokos Hotel Koli Kylä
Paras NPS Solo: Solo Sokos Hotel Paviljonki, Jyväskylä
Paras NPS Original: Original Sokos Hotel Vaakuna, Kouvola
Paras NPS, koko ketju: Original Sokos Hotel Vaakuna, Kouvola
NPS kovin nousija: Break Sokos Hotel Tahko
Mystery Shopping Original: Original Sokos Hotel Seurahuone, Kotka
Mystery Shopping Break: Break Sokos Hotel Koli
Mystery Shopping Solo: Solo Sokos Hotel Lahden Seurahuone
Vuoden Revenue Manager: Mirja Jussila
Vuoden myyjä: Anette Montanari
Vuoden S-Boss (hotelli): Satu Karhumäki, Solo Sokos Hotel Helsinki
Vuoden S-Boss (ravintola): Mia Hjulgren, Grill it! Paja, Solo Sokos Hotel Torni Tampere
Vuoden vaikuttavin palveluteko: Jasmin Kiskonen ja ja Olav Arnoldussen, Radisson Blu Grand Hotel Tammer, Tampere
Onnellistaja myyntipalvelu: Mia Khalbous ja Anna Nevalainen, Original Sokos Hotel Kimmel, Joensuu
Onnellistaja Sokos Hotels: Sami Lehtonen, Original Sokos Hotel Vaakuna Vaasa
Onnellistaja Sokos Hotels: Juuli Juutinen, Original Sokos Hotel Valjus, Kajaani
Onnellistaja Sokos Hotels: Kamilla Lehtineva ja Rosa Borgström, Original Sokos Hotel Lappee, Lappeenranta
S-ryhmän ravintoloiden palkitut
Vuoden Amarillo: Amarillo Rovaniemi
Vuoden Rosso: Rosso Kokkola
Vuoden kivijalkakahvila: Coffee House Kouvola
Vuoden Ravintolamaailma: Prisma Iisalmi
Vuoden juoma-, seurustelu- ja viihderavintola (ketjut): VENN Original Sokos Hotel Arina, Oulu
Vuoden Hesburger: Hesburger Tampereentien Prisma, Turku
Vuoden NPS: ruokaravintolat: Frans & Chérie
Vuoden NPS: juoma- ja seurusteluravintolat: VENN Original Sokos Hotel Lappeenranta
Vuoden NPS: kahvilat ja nopea syöminen: Presso Kerava
Vuoden uniikki: juoma-, seurustelu ja viihderavintola: Zetor, Helsinki
Vuoden uniikki: kahvilat ja nopea syöminen: Puisto Kahvila, Tampere
Vuoden uniikki: ruokaravintola: Gunnar Eatery & Bar, Solo Sokos Hotel Turun Seurahuone
Vuoden S-Chef: Tiina Sairanen, Frans & Rose, Kouvola