Sokos- ja Emotion-myymälöissä myytiin tammi-maaliskuun aikana 70 prosenttia vähemmän
muovikasseja kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Yhteensä erilaisia ostoskasseja myytiin lähes puolet vähemmän tammi-maaliskuun aikana verrattuna edelliseen vuoteen.
Maaliskuun lopulla koronatilanne tyhjensi tavaratalot ja siirsi asiakkaat nettikauppaan.
Muovipussien myynnin romahdus ei kuitenkaan selity poikkeuksellisella keväällä.
”Näin suuri muutos muovikassien kysynnän suhteen kertoo siitä, että asiakkaamme tekevät
mieluummin vastuullisempia valintoja. Kasseja ostetaan vähemmän, joka kaupasta
ei haluta uutta kassia matkaan, omia kasseja hyödynnetään ostoksilla”, kertoo
Sokos-ketjun kehitysjohtaja Päivi Juntunen.
S-ryhmän tavarataloissa otettiin harppaus kohti muovipussittomuutta ja viime vuoden
lopusta alkaen myymälöissä on kokeiltu muovisten ostoskassien korvaamista kotimaisella uusiutuvista raaka-aineista valmistetulla kassi-innovaatiolla. Asiakkaat ovat ihastuneet Paptic Oy:n kierrätettävästä paperikankaasta valmistettuun ostoskassiin. Niinpä myymälöiden vanhat muovikassivarastot ovat huvenneet luultua hitaammin.
”Asiakkaamme ovat ilahtuneet päätöksestämme luopua muovikasseista ja olemme saaneet hyvää palautetta uusista kestävämmistä paperikuitukasseistamme ja niiden monikäyttöisyydestä. Olipa ostoskassi mikä tahansa, mitä enemmän sitä käytetään, sen parempi. Me voimme omalla toiminnallemme ohjata kestävämpiin valintoihin”, Juntunen jatkaa.
Vaate- ja meikkiostoksia ei haluta pakata samoihin kestokasseihin kuin ruokaostoksia
Kestokassien ja aiemmin hankittujen ostokassien hyödyntäminen ostoksilla on yleistynyt.
Tavaratalon vaate- ja kosmetiikkaostoksia ei kuitenkaan haluta pakata aivan samoihin kasseihin kuin ruokaostoksia, etteivät ne vahingossa tahriintuisi. Yksi kestokassi ei siis vastaa kaikkiin tarpeisiin.
Sokoksen ja Emotionin ostoskassit valmistetaan kotimaisen Paptic Oy:n kehittämästä kierrätettävästä materiaalista, niin sanotusta paperikankaasta, joka kestää useamman käyttökerran. Paperimainen materiaali hylkii vettä ja on perinteistä paperikassia joustavampaa. Ostoskassien pääraaka-aineena on FSC-sertifioitujen puiden selluloosakuidut ja kassit sopivat paperin- ja kartonginkeräykseen. Myymälöissä asiakkaat voivat valita ostoskassin kolmessa eri koossa. Lisäksi tavarataloissa myydään kahta erilaista kierrätysmateriaalista valmistettua kestokassia, joista toinen on heijastava.
Myös legendaarinen ranskalainen tavaratalo Galeries Lafayette on ottanut Paptic®-materiaalista tehdyt kassit käyttöön.
Sokos ja Emotion ovat sitoutuneet vähentämään muovikassien kulutusta ja niistä syntyvän muovijätteen määrää. Kassimuutoksella vastataan myös asiakkaiden toiveisiin entistä vastuullisemmasta tavaratalokaupasta. Sokos ja Emotion ovat yhdessä koko S-ryhmän kanssa mukana kansallisessa kaupan alan Green Deal -sopimuksessa, jonka tavoitteena on, että vuoden 2025 loppuun mennessä kukin suomalainen käyttää korkeintaan 40 muovikassia vuodessa.
Lisätietoja: Päivi Juntunen, SOK tavaratalo- ja erikoisliikekaupan kehitysjohtaja, paivi.juntunen(at)sok.fi, puh. 010 768 1023