Elotes eli meksikolaiset grillatut maissit lautasella

Keskikesän juhla moninkertaistaa S-ryhmässä suosikkituotteiden myynnin ja tavarantoimitusten määrän

Juhannus on kiireistä aikaa marketkaupassa sillä hyvä ruoka ja juoma ovat erottamaton osa keskikesän juhlaa. Viime vuoden juhannusviikolla ruoan ja juomien myynti S-ryhmän ruokakaupoissa kasvoi noin 20 prosenttia tavanomaiseen viikkoon verrattuna. Kysyntä vaatiikin valmistautumista: juhannusviikolla tavarantoimitukset jopa kolminkertaistuvat suurimpiin myymälöihin. Juhannuksen alla lähes kaikkien perinteisten grillaukseen ja herkutteluun liittyvien ruokien kysyntä kasvaa.

13.6.2024

”Juhannuksena suomalaisten suosikkeja ovat esimerkiksi grillimakkarat, grillijuustot, maissit, herkkusienet sekä erilaiset kalatuotteet kuten sillit ja grillaukseen sopivat kalafileet. Viime vuonna juhannusviikolla suurin muutos nähtiin maisseissa, grillijuustossa ja silleissä: maisseja ostettiin yli kahdeksan kertaa ja grillijuustoja sekä sillejä yli viisi kertaa enemmän kuin tavanomaisella viikolla. A-luokan grillimakkaroita ja herkkusieniä myytiin yli neljä kertaa enemmän kuin tavanomaisella viikolla” taustoittaa S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho.

Juhannuksen makeisiin herkkuihin kuuluvat muun muassa satokauden hedelmät ja marjat sekä kesäklassikko jäätelö. Viime vuonna juhannusviikolla S-ryhmän kaupoissa myytiin meloneita yli neljä kertaa enemmän ja tuoreita mansikoita sekä jäätelöä tuplasti enemmän kuin tavanomaisella viikolla. Juhannukseksi jäätelöaltaasta valitaan erityisesti koko seurueelle sopivia koti- ja monipakkauksia sekä vaniljajäätelöä, jonka kysyntä kasvaa marjasesongin kynnyksellä.

Tarjoilut täydennetään ruokiin sopivilla juomilla. Tänä vuonna juhannuksen juomatarjonta S-ryhmän kaikissa ruokakaupoissa on entistä kattavampi. Myyntiin saapuneet valko-, puna-, rosé- ja kuohuviinit sekä lakiuudistuksen sallimat muut juomauutuudet täydentävät kauppojen monipuolista juomavalikoimaa, josta löytyy myös mietoja viinijuomia, matala-alkoholipitoisia ja alkoholittomia juomia.

”Viinivalikoima on tässä kohtaa erityisen laaja alkukesän juhliin sopivissa kuohuviineissä ja valkoviineissä, mutta myös mietoja rosé- ja punaviinejä on tarjolla monipuolinen kattaus. Uskomme, että mieto ja kuiva tai puolikuiva kuohuviini tulee olemaan suosittu valinta myös juhannuspöytään”, kertoo Päällysaho.

Juhannus rakentuu perinteisistä aineksista

Suomalaiset nauttivat juhannuksena perinteisistä kesäherkuista ympäri Suomen, mutta viime vuoden juhannusviikolla perusgrillimakkarat korostuivat ostoskoreissa erityisesti Pohjois-Suomessa, sillit Länsi-Suomessa ja kesäkurpitsa Etelä-Suomessa. Vanhempien ikäryhmien ostoksissa korostuivat esimerkiksi sillit, erilaiset kalat, perunat ja keksit. Nuoremmilla ikäpolvilla juhlan aineksiin kuuluivat muun muassa snacksit, grillaukseen soveltuvat juustot ja ananas.

Ruokaostosten lisäksi suomalaiset varautuvat juhannukseen muun muassa grillihiilillä ja briketeillä, grillaustarvikkeilla sekä vaihtamalla grillin nestekaasupullon. Kaasupullokaupoille kannattaakin suunnata jo hyvissä ajoin sillä nestekaasun kysyntä kasvaa selkeästi juhannuksen alla. Grillin tuoksun ohella juhannukseen kuuluvat hyönteiskarkotteet ja aurinkorasvat, joiden myynti S-ryhmän ruokakaupoissa jopa nelinkertaistui viime vuonna ennen juhannusta.


Kuvat: Yhteishyvä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.