S-ryhmä on viime vuosina onnistunut vähentämään ruokahävikkiä merkittävästi. Vuonna 2025 ruokahävikki oli enää 1,2 prosenttia myynnistä.
Kehityksellä on kuitenkin toinenkin puoli: perinteiseen ruoka-apuun päätyvän hävikkiruoan määrä vähenee samalla, kun kaupat onnistuvat ennakoimaan kysyntää entistä tarkemmin. S-ryhmän myymälöillä on edelleen laaja ruoka-apuverkosto, ja ruokalahjoituksia jatketaan aina silloin, kun tuotteet ovat turvallisesti hyödynnettävissä. Tämä ei kuitenkaan riitä kattamaan kasvavaa ruoka-avun tarvetta yhteiskunnassamme.
"On erinomainen asia, että ruokahävikki vähenee. Samalla meidän on löydettävä uusia, pitkäjänteisiä tapoja tukea ruoka-apua. Ruoka-avun ei pitäisi olla riippuvaista siitä, kuinka paljon hävikkiä syntyy. Haluamme herättää yhteiskunnassamme keskustelua siitä, miksi ruoka-apuun ei ole toimivampaa järjestelmää", haastaa suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen S-ryhmän marketkaupasta.
Tavoitteena miljoonan euron yhteinen potti
S-ryhmä käynnistää valtakunnallisen ruoka-apukeräyksen yhteistyössä Kotimaanavun kanssa. Keräys alkaa nyt Hävikkiviikolla 2026, ja tavoitteena on kerätä yhdessä asiakkaiden kanssa miljoona euroa suomalaisille suunnattuun ruoka-apuun vuoden 2027 Hävikkiviikkoon mennessä.
SOK Marketkaupan ketjuohjaus antaa keräykselle lähtölaukauksen lahjoittamalla 50 000 euroa.
”Osuuskauppana tärkein lupauksemme on aina edullinen ruokakori. On kuitenkin tilanteita, joissa ihmisellä ei ole varaa edullisimpaankaan ruokakoriin. Haluamme tehdä auttamisesta mahdollisimman helppoa. Monelle pullonpalautus on arjen rutiini, ja nyt sen yhteydessä voi myös tukea apua tarvitsevia omalla paikkakunnallaan. Kotimaanapu ohjaa apua juuri niille alueille, mistä lahjoituksia tulee eli tämä on todellista paikallisapua", sanoo Lyytikäinen.
Keräys näkyy S-ryhmän marketkaupan ketjujen pullonpalautusautomaateissa kaikkialla Suomessa. Asiakas voi lahjoittaa palautusrahansa ruoka-apuun suoraan automaatilta muutamalla painalluksella. Lahjoittaminen onnistuu myös mobiilikeräyksen kautta mobiilikeräyksellä laittamalla viesti MobilePayllä numeroon 44578.
Keräyksen kumppanina toimii Kotimaanapu, jonka kautta varat ohjataan ruokalahjakortteina apua tarvitseville eri puolille Suomea yhteistyössä diakoniatyön kanssa. Kotimaanapu ohjaa kunkin osuuskaupan toiminta-alueella lahjoitettuja varoja juuri sillä alueella apua tarvitseville. Kotimaanavussa avunsaajan tilanne arvioidaan aina ihminen kohdaten ja hänen tilanteensa arvioiden.
Jos miljoonan euron tavoite saavutetaan, voidaan sillä mahdollistaa merkittävä määrä ruokalahjakortteja ja konkreettista apua suomalaisille, joiden arki on taloudellisesti tiukilla. Ruokalahjakorteilla tuetaan erityisesti vähävaraisia lapsiperheitä ja muita taloudellisissa vaikeuksissa olevia henkilöitä, jotta he voivat hankkia välttämättömiä elintarvikkeita.
”Tilanne Suomessa on huolestuttava. Ruoka-avun asiakasmäärät ovat kasvaneet jo seitsemättä vuotta. Tämä näkyy meillä Kotimaanavussa: esimerkiksi vähävaraisten lapsiperheiden tilanne on käynyt yhä ahtaammaksi. Siksi on tärkeää, että autamme toinen toisiamme, ja tähän suomalaisilla on vahva tahtotila. Nyt siihen on olemassa yksi hyvin konkreettinen ja helppo tapa. Pienistäkin lahjoituksista syntyy yhdessä suuri vaikutus”, varainhankinnan päällikkö Ruut Lemmetyinen Kotimaanapu-keräystä ylläpitävästä Kirkkopalvelut ry:stä toteaa.