Kassapäädyn tilanjakaja

Kassapäädyssä on pakkaamisrauha – asiakkaiden välille tuodaan suojia

S-ruokakauppoihin tuodaan tilanjakajia ostosten pakkaustasoille. Näin kassalinjan päädyssä on entistä helpompi pakata ostoksensa välttäen lähikontaktia muiden asiakkaiden kanssa.

24.4.2020

S-ruokakaupoissa on viimeisen kuukauden aikana tehty runsaasti toimenpiteitä, jotta myymälöissä asiointi olisi entistä turvallisempaa. Nyt viimeisimpänä kassalinjojen päähän asennetaan tilanjakajat, sillä asiakkaita on mietityttänyt ostosten pakkaaminen toisen asiakkaan vieressä.

-      Osassa myymälöistämme on pakkaustilanteeseen tehty erilaisia tilanjakoratkaisuja jo viime viikkoina. Nyt testaamme tilanjakajia yli 500 myymälässämme. Myymälöissämme on käytössä vain kaksi pakkauslinjaa niin, että päätyyn etenee kerrallaan vain kahden – ei kolmen – asiakkaan ostokset. Näinkin vältetään tilanteita, joissa asiakkaat pakkaisivat ostoksia vieri vieressä. Jokaisen kannattaa myös kiinnittää huomiota omaan toimintaansa kauppareissulla. Voisiko ostokset esimerkiksi kasata kassalta nopeasti ostoskärryyn ja pakata tarkemmin vasta autohallissa, pohtii suunnittelujohtaja Mika Lyytikäinen SOK Vähittäiskaupasta.

S-ryhmän toimipaikoissa pidetään nyt tehostetusti huolta siivouksesta ja hygieniasta. Jokainen asiakas voi alentaa tartuntariskiä pitämällä huolta omasta käsihygieniastaan ja noudattamalla metrin turvaväliä myymälässä asioinnin eri vaiheissa. Omaa vuoroa tulisi malttaa odottaa niin hedelmävaa’alla, kassalle jonottaessa kuin ostoksia pakatessa. S-ruokakauppoihin on asennettu kassojen läheisyyteen lattiatarroja, jotka muistuttavat oikean etäisyyden säilyttämisestä jonotustilanteessa.

S-ruokakauppojen kassoille on jo asennettu sekä kassatyöntekijöitä että asiakkaita suojaavia pleksejä. Kuittipäätteet on kassoilla käännetty niin, että asiakas ottaa kuittitulosteen itse. Myös kassakapuloiden käytöstä S-ruokakaupoissa on luovuttu toistaiseksi ja myymälähenkilökunta ohjaa asioinnin sujuvuutta kassalinjastoilla. Lisäksi myymälöihin on tuotu asiakkaiden käyttöön käsidesiä sisäänkäynnin yhteyteen. Kädet on syytä pestä tai desinfioida ennen myymälässä asiointia ja sen jälkeen. Monesta myymälästä käsienpesupiste löytyy pullonpalautuspisteen vierestä.

Muistilista asiointiin

1.   Suunnittele ostokset etukäteen.

2.   Kädet on syytä pestä tai desinfioida ennen myymälässä asiointia ja sen jälkeen. Käsienpesupiste löytyy monesta myymälästä pullonpalautuspisteen vierestä ja käsidesiteline sisäänkäynnin yhteydestä.

3.   Kauppaan ei kannata nyt lähteä koko perheen voimin eikä ottaa perheen pienimpiä apulaisiksi, jos se vain on mahdollista. Entä voiko iäkkäälle läheiselle tai naapurille tilata ruoan verkkokaupasta tai toimittaa ruokakassit kotioven taakse?

4.   Hedelmiä ja vihanneksia voi myymälässä arvioida omin silmin ja koskettaa vain niihin tuotteisiin, joita aikoo ostaa.

5.   Metrin turvaväli kannattaa muistaa kauppa-asioinnin kaikissa vaiheissa. Omaa vuoroa tulisi malttaa odottaa niin hedelmävaa’alla, kassalle jonottaessa kuin ostoksia pakatessa. Suosi ostoskärryä korin sijaan – se toimii myös turvavälin mittana.

6.   Kassakapuloiden käytöstä S-ruokakaupoissa on luovuttu. Myymälähenkilökuntamme ohjaa asioinnin sujuvuutta kassalinjastoilla.

7.   Kassoille on asennettu pleksejä suojaamaan henkilökuntaa. Kunnioitathan heidän työtään etkä kurki pleksin ohi.

8.   Nyt suositellaan erityisesti kortilla maksamista. Maksukortin lähimaksulla voi maksaa korkeintaan 50 euron ostokset. Kaikissa S-ryhmän ruokakaupoissa Food Market Herkkua lukuunottamatta voi maksaa myös MobilePay-sovelluksella vain omaa älypuhelinta käyttämällä.

9.   Kuittipäätteet on kassoilla käännetty niin, että asiakas ottaa kuittitulosteen itse. Kuitit voi saada myös sähköisesti. Sähköisen kassakuitin voi aktivoida S-mobiilissa ja päivittämällä S-Etukorttinsa myymälän S-Etukorttipäätteellä.

10.  Kaikista tärkein vinkki on ehdottomasti se, että kauppaan ei pidä mennä kipeänä, ei edes pienessä nuhassa. Jos kotona on sairastuneita, kannattaa hyödyntää ruoan verkkokauppaa sekä naapureita ja tuttuja kauppa-asiointiin.


Kuvat: Juha-Matti Levo

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.