Prisma Lahti, kalatiski

Kalan suosio joulun ajan ruokana kasvaa – myös sushi maistuu joulusesongissa

Kala suomalaisten jouluruokana on nostanut suosiotaan vuosi vuodelta. Kalaa syödään joulukuussa noin 50 prosenttia keskimääräistä kuukautta enemmän, suosituimpana lajina on lohi. Samalla myös sushin nauttiminen joulunajan ruokana on kasvussa. Joulukuussa ostetaankin kalaa eniten koko vuoden aikana.

5.12.2022

Kalalla on vahva perinne ja asema suomalaisten jouluruokapöydässä. Joulukuu onkin suosituin kalanostokuukausi, sillä silloin kalaa ostetaan yli 50 prosenttia enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin. Itsenäisyyspäivän tienoilla kalan myynti tuplaantuu edellisen viikon vastaaviin myyntipäiviin verrattuna. Lohi on edelleen ehdoton kalapöydän suosikki, mutta myös erityisesti juhlakausien kalatuotteet, kuten mädit, kiinnostavat jatkuvasti enemmän. Uusimpina herkkuina maistuvat erilaiset kala- ja äyriäistahnat sekä -salaatit. Muita suosittuja joulun ajan kalalajeja ovat lipeäkala, silakka, savulohi sekä silli.

Alueellisia eroja löytyy suosituimpien kalalajien välillä. Esimerkiksi silakka on erityisesti satakuntalainen jouluherkku, jota alueella myydään viisinkertainen määrä S-ryhmän kokonaiskeskimäärään verrattuna. Lipeäkalalla puolestaan herkutellaan yli kolminkertainen määrä Pohjanmaalla ja lähes yhtä innokkaasti Ahvenanmaalla. Kainuussa ja Satakunnassa maistuu erityisesti kirjolohi. Uudellamaalla syödään hyvin tasaisesti eri kalalajeja. Sushi nähdään nousseen joulunajan ruoaksi koko maassa, mutta suosio korostuu Uudellamaalla ja Pirkanmaalla.

Sushi on maistuvaa ja vaivatonta syötävää, mikä varmasti helpottaa joulunalusajan ruoanlaitossa. Uskon kyllä, että sushi on myös löytänyt osaksi monien joulun kalapöytää.Myös blinit, joiden kanssa herkutellaan erilaisia kalatuotteita kuten mätejä, näyttävät kasvattaneen joulunajan suosiotaan, kertoo S-ryhmän marketkaupan myyntipäällikkö Mikko Kovalainen.

Entä haastaako kala jo joulupöydän kuninkaan kinkun?

Joulukinkku pitää edelleen suosionsa kilomäärissä katsottuna, sitä myydään joulukuussa puolitoistakertainen määrä tuoreen kalan myyntimäärään verrattuna. Joulukinkun osuus kaikesta joulukuun lihamyynnistä on 20 prosenttia. Toki siinä missä kalan suosion nähdään kasvaneen, havaitaan kinkussa myytyjen kilomäärien laskeneen. Tänäkin vuonna monissa perheissä ostetaan aiempaa pienempi kinkku, ja osa kysynnästä on siirtynyt valmiiksi kypsennettyihin vaihtoehtoihin sekä kalkkunaan, Kovalainen kertoo.

Joulukalan ostamista ei tarvitse jättää viimetinkaan, sillä tuore kala säilyy kalalajista riippuen hyvänä useamman päivän, kun sitä säilytetään 0–3 asteessa. Aina kun säilytyslämpötila nousee asteella, kalan säilyvyys lyhenee päivällä. Kotijääkaapin lämpötila on yleensä 5–6 astetta, jonne joulukalat kannattaa hakea kaupasta aikaisintaan kaksi päivää ennen syömistä. Tuoreen kalan voi myös pakastaa kotona, jolloin se säilyy hyvänä parista viikosta kuukauteen.

Kala säilyy tuoreena yllättävänkin hyvin ja valmistettuna sen säilyvyys viileässä jatkuu muutaman päivän. Joulukalojen rippeet on myös helppo hyödyntää välipäivien maukkaisiin arkiruokiin, kuten pitsaan, lohikeittoon, janssoninkiusaukseen, pastakastikkeisiin tai vaikkapa kalaburgereihin, ehdottaa Kovalainen.

Vinkkejä välipäivien kalaresepteistä: yhteishyvä.fi

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.