Hihna247 nähtiin nyt toista kertaa jouluna. Jouluhihnaksi nimetty erikoislähetys kuvasi Vantaan Prisma Jumbon kassahihnaa kahdeksan tunnin ajan kello 12–20.
Tänä vuonna Jouluhihna yhdisti voimansa Hope ry:n kanssa. Jouluhihnalla asioivat pystyivät antaman lahjan lahjaksi vähävaraisille suomalaisille perheille joko verkkokaupan kautta tai myymälän läheisyydessä sijainneeseen Joulupukin Joulupajaan. Lahjavuoreen kertyi erityisen paljon pehmoleluja, jalkapalloja, kirjoja ja lautapelejä.
- Näin suuri lahjoitusmäärä antaa valtavasti jouluiloa sitä tarvitseville lapsille ja nuorille. Olemme iloisia siitä, että suosittua ilmiötä hyödynnettiin hyvän joulumielen antamiseen, Hope ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila kommentoi.
Jouluhihna näkyi ja tuntui myös Jumbossa. Vaikka lauantai oli poikkeuksellisen vilkas kauppapäivä, hyväntuulinen joulutunnelma säilyi koko päivän.
- Oli liikuttavaa huomata asiakkaiden aito auttamisen halu tärkeän asian puolesta. Myös myymälän henkilökunta laittoi itseään upeasti likoon lahjoitusmäärän kasvattamiseksi, Prisma Jumbon johtaja Merja Piispanen kertoo.
Jouluhihna liikutti myös ulkomailla asuvia suomalaisia
Hihnalla säännöllisesti näkyneet suomalaiset perinnetuotteet herättivät koti-ikävää ulkomailla asuvissa suomalaisissa. Lähetykseen saapui kaihoisanlämpöisiä jouluterveisiä muun muassa Englannista, Yhdysvalloista, Uudesta-Seelannista ja Hollannista.
Jouluhihna myös tuttuun tyyliin paljasti, millaisia jouluostoksia suomalaiset tekevät yhtenä joulun ajan vilkkaimmista kauppapäivistä. Tällä kertaa hihnan seuraajia hämmästytti erityisesti karkkipussien ja vessapaperin valtava vyöry läpi päivän.
#hihna247 #lahjalahjaksi #jouluhihna
Lisätiedot: Juha-Matti Levo, Hihna247 tuottaja, S-ryhmän vähittäiskaupan viestintä,
juha-matti.levo(at)sok.fi, puh. 0504090067