Edessä osuuskauppavaalien vuosi – näin vaaleista voi nousta vaikuttajaksi - S-ryhmä
Kuvassa: Sallamari Kurki

Edessä osuuskauppavaalien vuosi – näin vaaleista voi nousta vaikuttajaksi

Vuonna 2020 edustajiston vaalit järjestetään kymmenessä alueosuuskaupassa. PKO:n hallintoneuvostoon kuuluva Sallamari Kurki kannustaa vaaleihin kaikkia, jotka ovat kiinnostuneita alueensa elinvoimaisuudesta.

28.11.2019

Osuuskauppavaalit 2020 pähkinänkuoressa

  • Kymmenelle osuuskaupalle valitaan keväällä 2020 uusi edustajisto.
  • Edustajisto käyttää osuuskaupassa omistajille kuuluvaa päätösvaltaa osuuskaupan sääntöjen mukaan.
  • Edustajisto valitaan vaaleilla osuuskaupan jäsenistä eli asiakasomistajista joka neljäs vuosi.
  • Jokaisella asiakasomistajalla on vaaleissa yksi ääni.

Sallamari Kurki valittiin ensimmäistä kertaa Pohjois-Karjalan Osuuskaupan edustajistoon vuonna 2012 vain 22-vuotiaana.

– Työskentelin opintojeni ohessa Ilomantsin S-marketissa, jonka marketpäällikkö houkutteli minut vaaleihin ehdolle. Tykkään olla monessa mukana ja edustajistotyö vaikutti kiinnostavalta. Pienoiseksi yllätyksekseni pääsin heti ensiyrittämällä läpi, Kurki muistelee hallintotyöskentelynsä aloitusta.

Viestinviejä ja vaikuttaja

Edustajisto toimii hyvänä vuorovaikutuskanavana osuuskaupan omistajien ja toimivan johdon välillä molempiin suuntiin, vaikkei se päätäkään suoraan liiketoimintaan liittyvistä asioista. Roolinsa Sallamari Kurki kiteyttääkin viestinviejäksi. Hän vie omia ja muiden asiakasomistajien ideoita ja aloitteita areenoille, joissa yhteisistä asioista – pienistä ja isoista – päätetään.

– Edustajiston kautta voi vaikuttaa vaikkapa lähi-S-marketin ja oman paikkakunnan asioihin. Tuntuu hyvältä, kun voi olla mukana edistämässä ihan konkreettista yhteistä hyvää, hän toteaa. Toisissa edustajiston vaaleissaan Sallamari nousi alueensa ääniharavaksi 753 äänellä.

– Tuolloin olin jo aloittanut erityisluokanopettajana Ilomantsissa Pogostan koululla. Minulla on paljon tuttuja töiden ja harrastusten kautta, joten se selittää osan äänistäni.

Edustajistosta hallintoneuvostoon

Tämän vuoden alussa Kurki valittiin edustajistosta kolmivuotiskaudelle PKO:n hallintoneuvostoon. Siellä hän on päässyt osallistumaan osuuskaupan päätöksentekoon vielä edustajistoa tiiviimmin. Hallintoneuvosto mm. vahvistaa osuuskaupan strategian ja nimittää osuuskaupan toimitusjohtajan.

– On hienoa päästä osaltaan vaikuttamaan oman alueen elinvoimaisuutta edistäviin asioihin, kuten PKO:n ja Jukolan Osuuskaupan fuusioon sekä Bomban tulevaisuuteen.

– Hallintoneuvoston jäsenenä olen päässyt mukaan Jollas Instituutin järjestämään hallinnon perusvalmennukseen, jossa koko S-ryhmä ja kollegat toisista osuuskaupoista ovat tulleet tutuiksi, Sallamari Kurki iloitsee.

Ehdokkaaksi voit asettua jos:
  • sinut on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi ennen vaalivuoden alkua

  • olet maksanut osuusmaksun

  • olet täysivaltainen

  • asut osuuskaupan jäsenalueella

  • saat taaksesi ehdokaslistan, jolla on vähintään kolme muuta äänioikeutettua asiakasomistajaa.

Äänestää voit jos:
  • sinut on hyväksytty osuuskaupan jäseneksi ennen vaalivuoden alkua

  • olet täyttänyt 15 vuotta.

Lisäinfoa aiheesta: osuuskauppavaalit.fi


Kuvat: SOK

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.