Innostavia projekteja osaamisen kehittämisen parissa - S-ryhmä

Ässäduunissa

Innostavia projekteja osaamisen kehittämisen parissa

Oona Lammi, projektikoordinaattoriharjoittelija, Jollas Instituutti

14.1.2020

Oona Lammi_blogin kuva

Oona Lammi

projektikoordinaattoriharjoittelija, Jollas Instituutti

Opiskelee Turussa Åbo Akademin kauppakorkeakoulussa pääaineena johtaminen ja organisaatiot

Jollas Instituutti

S-ryhmän oppimis- ja valmennuskeskus, jonka toiminnan tarkoituksena on osaamista kehittämällä edistää S-ryhmän toiminta-ajatuksen toteutumista ja kilpailukykyä

Päädyin S-ryhmän palkkalistoille jo lukioikäisenä, jolloin työskentelin Prisman kassalla. Viihdyin työssäni lähes kaksi lukuvuotta ja kaksi kesälomaa, kunnes lukion jälkeiset jatko-opintoni veivät minut Turkuun. Kokeilin ensimmäisen yliopistovuoteni pelkästään opiskelijana olemista, mutta kaipasin takaisin töihin. Niinpä päädyin ensimmäisen yliopistovuoteni jälkeen kesätöihin S-marketiin vanhalle kotipaikkakunnalleni. Kesästä jäi niin hyvä maku, että kävin säännöllisesti kurkkimassa S-ryhmän avoimia työpaikkoja. Niinpä pääsin takaisin S-market-maailmaan, jossa osaamiseni kasvoi kattamaan eri osastojen perushommat. Tykästyin työhöni ja työyhteisööni niin paljon, että viihdyin kyseisessä S-marketissa neljä vuotta, jonka jälkeen halusin kokeilla opintojeni loppusuoran lähestyessä muitakin työpolkuja.

Pidin kuitenkin säännöllisesti yhteyttä vanhoihin työkavereihini, enkä pohtinutkaan pitkään, kun vahingossa törmäsin Jollas Instituutin avoimeen projektikoordinaattorin harjoittelupaikkaan. Pistin hakemuksen menemään, kävin kaksivaiheiset haastattelut ja suureksi ilokseni sain paikan. Heti ensikosketuksesta opin kuinka avoin ja joustava Jollas Instituutti on, mikä sopi minulle paremmin kuin hyvin näin opintojani viimeistellessä. Pääsin jo ensimmäisinä työpäivinä oikeasti tekemään töitä ja koin, että minulla oli laaja ja mukava tukiverkko ympärilläni jo alusta alkaen.

Heti mukaan monipuolisiin projekteihin

Aikani vaihtoaitiossa vain muiden työntekoa seuraten oli minimaalisen lyhyt, eikä paremmin voisi olla! Jokainen harjoittelu ja rooli Jollas Instituutissa on erilainen, sillä työ on projektikohtaista, eli toisia seuraamalla ei omaa työtä ja roolia voi kovin pitkälle opetella. Pääsin heti alkuun mukaan useaan erilaiseen projektiin. Osa oli vielä matkansa alkutaipaleella, jolloin pääsin niihin helposti sisään ja seuraamaan etenemistä alusta asti. Osa oli pyörinyt jo pidemmän aikaa, ja pääsin ns. valmiiksi katettuun pöytään.

Koska työtäni ohjaavat projektit, en voi kuin kliseisesti todeta, että jokainen työpäivä on erilainen. Työnantajani luottamus minuun on ollut ensi hetkestä suuri ja saan itse järjestää, aikatauluttaa ja suunnitella päiväni. Tämä on minulle aivan uutta, ja olenkin oppinut paljon itsestäni ja siitä, mihin aikaan olen tuottavimmillani ja millainen työrytmi minulle sopii. Projektien tilanteesta riippuen saatan yhtenä päivänä keskittyä ainoastaan yhteen projektiin, kun taas välillä jaan yhden työpäivän vuorotellen monen eri projektin ja tehtävän kesken.

Välillä aikatauluani ohjaavat erilaiset tapaamiset ja sparrailut, kun taas välillä päiväni täyttyvät omasta työnteosta ja oman aikataulun mukaan menemisestä. Vaikka tehtävälistani on pitkä, on viikon lopuksi suunnattoman tyydyttävää tarkastella itselleen asettamaa viikon työlistaa ja suoritettujen työtehtävien määrää. Tehtävälista on itse itselleni asettama ja se onkin auttanut minua hahmottamaan työni kokonaisuutta sekä työtehtävien priorisointia ja aikataulutusta.

Luottamus mahdollistaa monipuolisuuden

Olen kiitollinen siitä luottamuksesta, jota jokainen projektipäällikkö on minua kohtaan osoittanut, sillä olen päässyt oikeasti tekemään ja auttamaan projekteissa. Myös mielipiteitäni ja ajatuksiani kuunnellaan ja arvostetaan. Roolini eri projekteissa vaihtelee. Osassa autan projektipäällikköä organisoimaan ja pitämään yllä projektin järjestystä sekä hoidan erilaisia yhteydenottoja, aikataulun seuraamista ja raportointia. Toisissa projekteissa olen päässyt mukaan testaamaan ja kokeilemaan uusia järjestelmiä. Olen myös päässyt kirjoittamaan ohjeita, käsittelemään koulutusten sisältöä ja tekemään kaikkea muuta maan ja taivaan väliltä.

Esimieheni kanssa juttelemme säännöllisin väliajoin ja kartoitamme tilannetta, mikä projekti milloinkin vie eniten aikaa. Olen kokenut, että olen voinut myös näissä tuoda ilmi omia ajatuksiani.

Etätyöstä joustoa arkeen

Olen yllätyksekseni oppinut, että olen aamuihminen, joten aikaiset aamut Helsinkiin junalla matkustaessa eivät ole minua haitanneet. Itse asiassa junassa pystyn irrottautumaan oman kodin arjesta ja keskittymään milloin mihinkin opintojeni vaatimaan tehtävään. Olen myös ihminen, joka oikeasti viihtyy töissä, ja työyhteisö Jollas Instituutissa on kullan ja aikaisten aamujen arvoinen. Yhteiset lounaat, aamukahvit ja toisiin tutustuminen ajaakin minua Helsinkiin aina kuin vain aikataulultani pystyn. Tätä työtä ei myöskään tehdä yksin, vaan tukiverkko ja työkaverit ovat aina lähellä tarvitset sitten apua tai kahviseuraa.

Helsinkiin minun ei kuitenkaan ole joka työpäivä pakko matkustaa, sillä Jollas Instituutissa luotto työtyöntekijään on niin suuri, että jopa harjoittelijalle tarjotaan mahdollisuus etätöihin. Etätyöt olivat minulle täysin uusi kokemus ja kiireisen aikakauden pelastus. Asun Turussa, joten etätyöt ovat mahdollistaneet sen, että olen saattanut laittaa kalenterin kiinni keskellä päivää ja piipahtaa seminaarissa jatkaen taas sen jälkeen töitä. Opintojen töiden lomaan sujuttamisen lisäksi pyykitkin peseytyvät kotona samalla, kun työt tulevat tehtyä.

S-ryhmä tutuksi työn kautta

Taustastani S-ryhmässä on ollut minulle hyötyä, sillä se auttoi hahmottamaan ja ymmärtämään koko organisaation rakennetta, minkä lisäksi osa sanastosta ja toimintatavoista oli minulle jo entuudestaan tuttuja. En kuitenkaan koe, etteikö kaikkea näitä olisi voinut oppia myös työn ohessa, sillä työyhteisön kannustus, auttamishalu ja aito ystävällisyys olisivat varmasti korvanneet kokemuksen puutteen jättämät aukot. Työn oppii tekemällä ja se tässä harjoittelussa onkin parasta, että olen päässyt tekemään, harjoittelemaan ja oppimaan. Lyhyessä ajassa olen oppinut niin itsestäni ja työstäni kuin koko organisaatiosta todella paljon, ja näen itseni myös tulevaisuudessa ylpeänä ässäläisenä.

Haemme parhaillaan markkinointiharjoittelijaa Jollakseen. Käy kurkkaamassa tarkempi tehtävänkuvaus täältä:

https://sok.wd3.myworkdayjobs.com/fi-FI/S-ryhman-avoimet-tyopaikat/job/SOK/Markkinointiharjoittelija_R-227


Kuvat: Lasse Tenhunen

Oona Lammi, projektikoordinaattoriharjoittelija, Jollas Instituutti

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.