29.10.2026
18.1.2021
S-ryhmän pitkäjänteinen ihmisoikeustyö näkyy ulkopuolisen SIHTI-arvioinnin tuloksissa
S-ryhmän tekemä ihmisoikeustyö nousi parhaiden yritysten joukkoon yritysten ihmisoikeusvastuun käytäntöjä arvioivassa tutkimuksessa. Valtioneuvoston kanslian tutkimus- ja selvitystoiminnan SIHTI-hankkeen juuri julkaisema tutkimus arvioi 29 suomalaisyrityksen ihmisoikeusvastuutyötä. S-ryhmä sai tutkimuksessa 40,8 pistettä, mikä on reilusti yli yritysten keskiarvon 24,8.- Olemme S-ryhmässä tehneet pitkään työtä ihmisoikeuksien ja vastuullisen hankinnan varmistamiseksi. Järjestelmällinen ihmisoikeustyömme näkyy myös iloksemme arvioinnin tuloksissa. Tutkimus antaa meille arvokasta tietoa kehittämisalueista. Työ ihmisoikeuksien eteen ja kohti yhdenvertaisuutta jatkuu, ja on vahvasti läsnä myös päivitetyssä vastuullisuusohjelmassamme, kertoo vastuullisuuspäällikkö Sanni Martikainen. S-ryhmä on sitoutunut kunnioittamaan kaikkia kansainvälisesti tunnustettuja ihmisoikeuksia ja edistämään ihmisoikeuksien toteutumista. Yksi S-ryhmän päivitetyn vastuullisuusohjelman kolmesta teemasta Kohti yhdenvertaista maailmaa – eriarvoisuutta poistaen. Meille kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä ja tervetulleita, ja tämä ajatus koskee niin asiakkaitamme, kumppaneitamme kuin meitä S-ryhmäläisiä. Huolehdimme siitä, että omia ja kumppaneidemme työntekijöitä kohdellaan reilusti niin Suomessa kuin maailmalla. Kerromme myymiemme tuotteiden ja niiden pääraaka-aineen alkuperän, jotta ihmisoikeuksien toteutumista voi seurata. Lue lisää S-ryhmän ihmisoikeustyöstä:
- Laatimamme ihmisoikeusperiaatteet kunnioittavat ihmisoikeustyötä ja ohjaavat omaa ja kumppanimme toimintaa
- Olemme sitoutuneet toimimaan läpinäkyvästi, avoimesti ja eettisiä periaatteita noudattaen. Perustimme anonyymin ilmoituskanavan, jossa voi ilmoittaa nimettömästi epäilemästään väärinkäytöstä tai eettisen periaatteiden vastaisesta toiminnasta S-ryhmässä.
- Viron Prismat palkittiin ihmisoikeustyön ja monikulttuurisuuden edelläkävijöinä
- Luomamme Radikaali läpinäkyvyys -tutkimusmalli, joka pureutuu ihmisoikeuskysymysten juurisyihin perinteisen tuotanto-olojen auditoinnin rinnalle. Mallin ensimmäinen selvitys syventyi italialaisten säilyketomaattien tuotantoon. Tomaattiraporttimme osoitti, että työoloja on seurattava EU-maissakin.
KATEGORIAT
- Vastuullisuus
