Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
Murupolku

Mistä tää tuli?

Pienillä vastuullisuusteoilla on yhdessä suuri vaikutus. Me kutsumme tätä Tekosysteemiksi.
Lahjoita ruoka-apuun ja teet samalla vastuullisuusteon

Tavoitteena miljoona euroa ruoka-apuun

Ruokahävikin vähentyessä myös ruoka-apuun lahjoitettavan ruoan määrä on vähentynyt. Siksi olemme käynnistäneet S-ryhmän nimissä Kotimaanavun keräyksen ruoka-avun tukemiseksi. SOK Marketkauppa lahjoittaa keräyksen pohjasummaksi 50 000 euroa – nyt kutsumme myös asiakasomistajamme mukaan auttamaan.Voit osallistua keräykseen pullonpalautusautomaatilla kauppareissun yhteydessä tai suoraan MobilePaylla.

Hävikki

Hait punalaputettuja iltapalaksi ja vähensit samalla hävikkiäValitsit kolhiintuneen hedelmän, nappasit hyllyn vikan leivän, hoidit viikon veget hevihävikkilaatikolla. Toisin sanoen, teit vastuullisuustekoja oikein urakalla, vaikkei se aina siltä tuntuisikaan.Tiesitkö?Tärkein työ hävikin hillitsemiseksi tehdään datan kautta kysyntää ennustamalla. Tavoitteenamme on puolittaa ruokahävikki vuoteen 2030 mennessä.

Satokausi

Duunaa kasvissetit, suosit samalla satokauttaKun nappasit heviosastolta sitä, mikä ensimmäisenä osui silmään, suosit todennäköisesti satokautta. Tai kannatit kotimaista tai tuit lähituottajaa. Kelpaa herkutella ajatuksella, että joskus vastuullisuusteoilta on jopa vaikea välttyä.Tiesitkö?Kannustamme asiakkaitamme tekemään terveellisiä ja vastuullisia valintoja. Tähtäämme siihen, että 2030 myymästämme ruoasta vähintään 65 % on kasvipohjaista ja 80 % kotimaassa valmistettua.
Vaaleanpunaiseen huppariin pukeutunut hymyilevä nainen, joka katsoo päänsä yläpuolella leijailevaa vihreää valokehää.

Hankintaketjut

Päivitä lookkia vaatteilla, joiden hankintaketjut ovat hyvin mietittyjäLuit sovarissa pesulapusta hyviä uutisia, kokosit ajattoman kapselivaatekaapin ja toit lopulta käyttökelpoiset vaatteesi uudelleenmyytäväksi Emmyn kautta. Kun jo hankintaketjutkin ovat hyvin mietittyjä, tyyli tehdä vastuullisia valintoja on vapaa.Tiesitkö?Kehitämme läpinäkyvyyttämme. Valtaosassa omien merkkiemme tuotteista tehdastiedot on merkitty pesulappuun. Julkaisemme tehdaslistan nettisivuillamme.

Muovikassit

Käytät kestokassia ja vähennät samalla muoviaKeräsit ostoksesi siihen samaan kestokassiin, joka kulkee aina mukanasi kauppaan – kerta toisensa jälkeen. Kun hyvät teot tulee kaupan päälle, mielellä on vähemmän kannettavanaan.Tiesitkö?Olemme sitoutuneet vähentämään muovikassien kulutusta. Vuoden 2024 aikana 76 % S-ryhmän päivittäistavarakaupan ostoskerroista tehtiin jo ilman uuden muovikassin ostamista.
Näin vähennämme muovia

Kotimaisuus

Suosit kotimaista ja tuit samalla työtä SuomessaOstit eväät piknikille, valitsit Kotimaista-tuotesarjan tuotteen ja herkuttelit suomalaisilla mansikoilla. Kun hyvät teot tulee kaupan päälle, vapautuu tilaa muulle.Tiesitkö?Olemme suurin suomalaisen ruoan myyjä. Haluamme edistää aktiivisesti kotimaisen ruoan menestystä.

S-mobiilin laskurit

Katso S-mobiilista, oletko tullut tehneeksi vastuullisia tekojaOletkohan pienentänyt hiilijalanjälkeäsi, nostanut kotimaisuusastettasi tai vähentänyt ostamiesi muovikassien määrää? S-mobiilin laskureilla voit seurata kulutuksesi kehittymistä monilla eri mittareilla.

Yhteishyvä

Kuinka tehdä arjessa vastuullisempia valintoja? Yhteishyvästä löydät vastauksia tähänkin (a)ikuisuuskysymykseen. Tsekkaa vaikkapa hävikkivinkit, vegereseptit tai uppoudu siihen, miten suomalaiset nuoret kuluttavat.

#Ässäduunissa

Kannamme vastuuta ihmisistäOlemme sitoutuneet asiakkaidemme ja henkilöstömme syrjimättömyyteen, tasa-arvoon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Työyhteisöjemme vahvuus on niiden monimuotoisuus, ja edistämme tasavertaisuuden ja osallisuuden kokemusta kaikessa toiminnassamme.Tiesitkö?Emme kysy hakijan ikää rekryprosessin aikana.

Vastuullisuus

Teemme yhdessä paremman paikan elääHaluatko tutustua tarkemmin vastuullisuustyöhömme? Tutustu S-ryhmän vastuullisuusohjelmaan, tavoitteisiin ja tekoihimme!