S-ryhmän edustajat, vastuullisuuspäällikkö Senja Forsman ja vastuullisuusasiantuntija Anni Loukaskorpi, kävivät marraskuussa tutustumassa puuvillan alkutuotantoon Intiassa Gujaratin alueella. Matkalla he keskustelivat viljelijöiden kanssa puuvillan kasvatuksesta ja siihen liittyvistä haasteista. Tämä on raportti puuvillan matkasta pellolta kankaaksi.

Puuvilla on yksi käytetyimmistä tekstiilikuiduista. Samalla se on vastuullisuuden näkökulmasta varmasti yksi hankalimmista jäljittää. Suurin osa puuvillan viljelystä tapahtuu riskimaissa kuten Kiinassa, Intiassa ja Pakistanissa. Sen viljelyyn käytetään runsaasti vettä, lannoitteita ja torjunta-aineita, ja sitä myötä raaka-aineella on huomattavia vaikutuksia ympäristöön sekä pelloilla ja sen ympäristössä työskenteleville ihmisille.

Puuvillaketjut ovat myös monimutkaisia ja kuidun matka pellolta valmiiseen tuotteeseen on pitkä. On tavallista, että puuvillakuitu kulkee monen eri välikäden kautta, mikä aiheuttaa haasteita puuvillan jäljitettävyydessä.

Toisaalta taas puuvillan viljely, jatkokäsittely ja tekstiilituotanto ovat tärkeitä elinkeinoja monille. Miljoonat intialaiset saavat elantonsa viljelemällä puuvillaa. Sitä viljellään lähes koko maassa, mutta suurimmat keskittymät ovat erityisesti länsirannikon Gujaratin, Maharasthran ja Etelä-Intian Andhra Pradeshin osavaltioissa.

Gujaratin alue on Intian yksi tärkeimpiä puuvillanviljelyalueita.

Koneellinen keräys mahdotonta

Gujaratin alueella puuvillan kasvukausi kestää yleensä toukokuusta marraskuuhun. Tuona aikana kerätään kolmesta neljään satoa – yleensä käsin. Pienien tilakokojen sekä usean sadon vuoksi koneellinen kerääminen on käytännössä mahdotonta tai taloudellisesti kannattamatonta.

Kävimme vierailulla puuvillapellolla, jossa viljelijät odottivat kauden viimeistä eli neljättä sadonkorjuuta. Löysimme pellolta eri kasvuvaiheessa olevaa puuvillaa, kuten puuvillan kukan, siemenkodan ja poimintavalmista puuvillan hahtuvaa.

Puuvillaa viljellään edelleen hyvin perinteisin menetelmin. Tilojen koko vaihtelee muutaman hehtaarin perhetiloista isompiin tiloihin, joissa käytetään apuna myös ulkopuolista työvoimaa. Gujaratin alueella keskimääräinen tilakoko on noin 15 hehtaaria ja tilalla työskentelee satokauden aikana 5 – 6 henkilöä. Osa työntekijöistä on maansisäisiä siirtolaisia, jotka ovat muuttaneet paremman leivän toivossa toiseen osavaltioon.

Käytännön esimerkit motivoivat

Puuvillan viljelyyn liittyy monia ihmisoikeuskysymyksiä, muun muassa ongelmia työoloissa tai lapsi- ja pakkotyövoiman käyttöä. Kaikki nämä ovat vakavia rikkeitä, mutta viljelijät eivät niitä välttämättä itse tunnista ilman kolmannen osapuolen tukea. Siksi tiedon lisääminen ja yhteistyö eri toimijoiden kesken ovat avainasemassa puuvillan tuotannon kehittämisessä. Myös kaupalla on rooli puuvillan vastuullisuuden edistämisessä. S-ryhmä on sitoutunut käyttämään vastuullista puuvilla vuoden 2025 loppuun mennessä. Lue lisää S-ryhmän puuvillalinjauksesta täältä.

Viljelytekniikoiden kehittämisellä, esimerkiksi lannoitteiden tai torjunta-aineiden vähentämisellä ja kestävämmällä vedenkäytöllä, olisi mahdollista kasvattaa satoa ja parantaa sen laatua.

Parannusten myötä viljelijöille maksettava korvaus voisi kasvaa. Monet tuottajat elävät kuitenkin kasvukausi kerrallaan. Uusien käytänteiden omaksuminen voi olla hidasta etenkin, jos muutokset sadossa, sen laadussa ja ympäristössä toteutuvat vasta muutamien vuosien kuluttua. Siksi käytännön ohjauksen rooli korostuu uusien toimintamallien jalkautuksessa, ja parhaana motivaationa toimivat joko toisten viljelijöiden antamat käytännön esimerkit sekä yhteistyö paikallisten järjestöjen, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa.

Paikallisesti tehtävällä tutkimuksella on tärkeä rooli kestävämmän puuvillan viljelyn edistämisessä. Vierailimme tutkimuslaitoksella, jossa testataan eri lajikkeita ja mahdollistetaan myös viljelijöille tilaisuuksia tulla oppimaan muun muassa kestävän veden käytön vaikutuksista sadon määrään ja laatuun.

Hinta, työntekijäpula ja sää huolina

Viljelijöiden suurimmat haasteet liittyvät puuvillan matalaan markkinahintaan ja työntekijöiden vaikeaan saatavuuteen, mikä voi nostaa viljelijöiden palkkakustannuksia. Huolta nostavat myös muuttuvat sääolosuhteet. Esimerkiksi tänä ja viime vuonna sato on Gujaratissa ollut tavallista heikompi ja jopa kuukauden myöhässä.

Puuvilla toimitetaan viljelijöiltä joko suoraan tai agenttien kautta karstaamolle puhdistettavaksi ja paalattavaksi, jotta siitä voidaan kehrätä lankaa. Viljelijälle maksettava korvaus on riippuvainen puuvillan määrästä ja laadusta. Pellolta kerätty puuvilla on pumpulimaisen pehmeää, ja sen hahtuviin on takertunut iso määrä puuvillan siemeniä. Siemenet ja mahdolliset epäpuhtaudet poistetaan koneellisesti ennen puuvillan paalausta. Siemenet ohjataan sivuvirtana hyötykäyttöön kuten ruokaöljyn valmistukseen ja eläinten rehuksi.

Matkan aikana vierailimme karstaamolla, joka tuottaa 900 puuvillapaalia kahdessa vuorossa. Yli 80 prosenttia tehtaan paaleista viedään Kiinaan, Bangladeshiin, Turkkiin ja muihin maihin. Alle 20 prosenttia puuvillasta jää Intian markkinoille.

Karstaamolta paalit viedään kehräämölle, jossa ne puretaan ja puhdistetaan ennen langan valmistusta. Puuvilla koostetaan ensin vanumaiseen muotoon isoihin rulliin, ja sitä aletaan ohentamaan niin, että lopulta syntyy ohutta lankaa. Vaihetta toistetaan useita kertoja, kunnes lanka on halutun paksuista. Valmiit lankapuolat siirretään odottamaan kankaan valmistusta.

Vierailimme tehtaalla, jossa puuvilla kehrätään langaksi ja kudotaan kankaaksi. Tehdas työllistää noin 800 henkilöä, joista iso osa on naisia. Naisille oma palkkatyö merkitsee paljon, sillä mahdollistaa paremmat vaikutusmahdollisuudet omaan elämään.

Matka puuvillapelloille ja tuotannon alkuvaiheisiin on avartava. Harvoin pääsemme näkemään tätä puolta ketjusta, vaan yleensä katsomme tuotetta viimeisen vaiheen kautta. Samalla hämärtyy valtavan suuri työ, jossa puuvilla muuttuu raaka-aineesta tuotteeksi. Jatkossa läpinäkyvyyttä pitää lisätä myös ketjun muissa osissa. Yhdessä, pala kerrallaan voimme edistää tekstiiliketjun vastuullisuutta.

Kuvat: Anni Loukaskorpi