Korona-aika vaatii vastuullisuutta meiltä kaikilta. Matkailu- ja ravintola-alalla sitä odotetaan niin hotelleilta ja ravintoloilta kuin niiden asiakkailta. Vastavuoroisesti odotamme vastuullisuutta myös valtiovallalta, kun se päättää erilaisista rajoituksista ja yritysten tukemisesta.

Mara-ala tarvitsisi rutkasti toivoa. Väliaikainen yritysten konkurssisuoja päättyi tammi-helmikuun vaihteessa, ja nyt erityisesti ravintoloita uhkaa konkurssiaalto erittäin kehnon vuoden jäljiltä. Jokaisen mara-alalla työskentelevän huoli kasvaa päivä päivältä.

Valtiovalta on tässä tilanteessa tekemässä kovia päätöksiä. 

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on helmikuun alkupäivinä valmistuvassa mietinnössään antamassa aluehallintoviranomaisille ja kunnille oikeuden sulkea kylpylöitä, huvipuistoja ja hiihtokeskuksia kahdeksi viikoksi kerrallaan. Linjaus on yliampuva, koska koronaviruksen ei ole todettu levinneen erityisesti näillä toimialoilla.

Ravintoloita uhkaa puolestaan hallitukselta helmikuun alkupuolella tuleva rajoitusesitys, johon saatetaan kirjata viranomaisille oikeus sulkea ravintola-ala joko kokonaan tai alueellisesti.

S-ryhmä ei ole toki menossa konkurssiin. Meitä on auttanut liiketoimintamme monialaisuus, jonka ansiosta olemme löytäneet esimerkiksi marketkaupan puolelta töitä suurelle joukolle mara-alalta lomautetuksi joutuneita.

Kaikkia mekään emme silti ole pystyneet auttamaan, vaan monet työntekijöistämme ovat olleet viimeisen vuoden aikana lomautettuna pitkiä aikoja. Hotellit ja ravintolat ovat olleet kiinni, koska kysyntää ei ole ollut. Valitettavasti henkilöstövähennyksiäkään ei voi enää välttää. Onneksi emme ole joutuneet vielä tekemään päätöksiä lopullisista sulkemisista.

Rokotukset avaavat kysyntäpadon

Kotimaisella mara-alalla on varmasti patoutunutta kysyntää, joka purkautuu, kun rokotuskattavuus paranee ja ihmiset uskaltavat taas liikkua. Uskon, että käy kuten viime kesänä: ihmiset lähtevät heti liikkeelle, kun koronatilanne helpottuu ja rajoitukset hellittivät. Mutta siihen saakka alan liiketoiminnan pitäisi sinnitellä jotenkin hengissä.

Pelkään pahasti, että hotellipuolella kriisi jatkuu pidempäänkin, ja edessä voi olla vaikea tie elpymiseen. Valtio on jo tullut jossain määrin apuun, mutta sen tarjoama kustannustuki ei tällä hetkellä kohtele yrityksiä tasapuolisesti: nykysäännöillä alan isommat toimijat eivät voi saada enää lainkaan lisää tukea.

Muissa Pohjoismaissa säännöt ovat toiset: myös isoja työllistäjiä tuetaan tarpeen mukaan. Kun Suomessa yksittäinen yritys voi saada valtion tukea enintään 800 000 euroa, Ruotsissa ja Tanskassa summat ovat korona-aikana olleet yli kymmen- tai jopa kaksikymmenkertaiset.

Päätöksen yritysten saaman tuen maksimimäärästä on tehnyt oma eduskuntamme, toki EU-pykäliin nojaten – tarkalleen ottaen ns. valtiontukipuitteiden artiklaan, jossa tuo 800 000 euroa on yläraja. Mutta toisaalta EU on myös hyväksynyt Tanskan kahdeksan miljoonaan euroon asti yltävän tukiohjelman, jolle on perusteluna toinen artikla, jossa tuelle ei ole määritelty ylärajaa.

Valaisevana esimerkki tukimäärien eroista olkoon eräs useassa maassa toimiva kilpailijamme. Suomessa sille maksettiin viime keväänä tukea 0,5 miljoonan euroa, kun Ruotsissa tukea tuli melkein 15 miljoonaa euroa.

Valtio voi estää kroonisen kriisin

Matkailuala elää kovassa kansainvälisessä kilpailutilanteessa, ja Pohjoismaat kilpailevat siinä keskenään. Siksi Suomessa päätetty alimittainen tuki uhkaa muuttaa akuutin ongelman tulevaisuuden krooniseksi kriisiksi.

Mitä me sitten mara-alalla toivomme hallitukselta? Yksinkertaisesti elämisen mahdollisuutta. Siis sitä, että kaikki toimintarajoitukset mietitään tarkkaan, eikä niissä liioitella. Toivomme myös reiluja pelisääntöjä yritystukiin, jotta suuret työnantajat voivat jatkossakin työllistää ison joukon ihmisiä.

Vielä lopuksi toivomme mara-alalle määräaikaista arvonlisäveron alennusta. Se vie valtion kassasta euroja tänä vuonna, mutta pitää yritykset hengissä pahimman yli. Kurimuksen päätyttyä valtio saa kyllä sijoituksensa takaisin.

Sokotel aloittaa yhteistoimintaneuvottelut työvoiman käytöstä