Tanssit kauppakeskuksen Tähtitorilla - S-ryhmä
Kuvateksti

Tanssit kauppakeskuksen Tähtitorilla

Iso osa suomalaisista vierailee kesäaikaan tanssilavoilla. Talvisin monen harrastus jää tahattomalle tauolle, sillä perinteisiä tanssiravintoloita ei enää ole joka kulmalla. Mikkeliläisillä on tähän erilainen ratkaisu.

18.3.2013

Mikkelissä paritanssikulttuurille on löydetty aivan uudenlaiset puitteet. Osuuskauppa Suur-Savo järjestää talvikaudella tansseja Kauppakeskus Stellan sisätiloissa Tähtitorilla. Ensimmäisen kerran tanssittiin joulukuussa 2011 Sirpa Jokisen & Veijareiden tahtiin.

– Tanssit saivat alkunsa asiakkaiden esittämästä toiveesta, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon myynti- ja markkinointiassistentti Leena Vironen. – Mikkelissä ei ollut tuolloin sisätanssiravintolaa, ja Stellassa on hyvät tilat tanssin pyörteisiin. Tarjoamme mielellämme asiakkaille paikan tanssia lavatanssikauden ulkopuolellakin.

Tansseja järjestetään kerran kuukaudessa marraskuusta huhtikuuhun lauantai-iltaisin, kun Stellan liikkeet ovat CafeStellaa lukuun ottamatta suljettuja. Virosen mukaan tanssit sopivat hyvin kauppakeskukseen.

– Stella luo uudenlaista ostoskulttuuria, jossa ostokset ja ajanviete yhdistyvät toisiinsa.

200 kävijää illassa

Hanne Kostamoinen on mikkeliläinen tanssinharrastaja, joka käy säännöllisesti pyörähtelemässä Stellan lattialla.

– Eipä ole ennen tullut tällaisessa ympäristössä tanssittua, mutta hyväksi on havaittu, toteaa Kostamoinen.

Stellan tansseihin ovat löytäneet niin pariskunnat kuin yksittäiset harrastajatkin. Tanssijoita käy keskimäärin 200 illassa. Kostamoisen mukaan nimekäs esiintyjä houkuttaa paikalle ihmisiä, mutta hän kertoo, että vähemmänkin tunnetut artistit ovat yhtä lailla innostaneet tanssin pyörteisiin.

Kävijöiden ikähaarukka on Kostamoisen arvion mukaan parikymppisistä seitsemänkymppisiin.

– Tansseihin toivotaan aina lisää nuoria, ja ilahduttavasti Stellassa onkin ollut heitä joukossa.

Stellan kevään 2013 tanssikauden päättäjäisiä vietetään 13.4, jolloin tanssijoita viihdyttää tanssiorkesteri Väliaikainen.


Kuvat: S-Ryhmä


Kuvat: S-Ryhmä


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.