SOK tehostaa tukitoimintojansa

SOK tehostaa tukitoimintojansa

Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden taustalla ovat suunnitelmat tehostaa SOK:n tukipalveluiden tuotantoa. Yhteistoimintaneuvottelut voivat johtaa arviolta enintään 33 henkilötyövuoden vähentymiseen.

29.4.2015

- Kuluttajien ostovoiman kehitys ja kotimarkkinoiden kysyntä ovat jo pitkään olleet heikkoja, eikä edessä ole varmoja merkkejä noususta. Haasteellisessa taloudellisessa tilanteessa meidän on jatkuvasti uudistettava toimintamallejamme ja etsittävä entistä kustannustehokkaampia ratkaisuja tukipalvelujemme järjestämiseen, SOK:n hallinnosta ja taloudesta vastaava johtaja Jari Annala sanoo.

Suunnitellun tehostamisen taustalla on yleisen taloudellisen tilanteen lisäksi myös S-ryhmän osuustoiminnallisesta perustehtävästä kumpuava pyrkimys edullistaa asiakkaiden ostoskoria. Tämän pyrkimyksen toteuttamiseksi S-ryhmä on paitsi vähentänyt investointeja, myös etsinyt säästöjä mm. hallinnossa, IT-palveluissa sekä kiinteistö-, energia- ja markkinointikuluissa. Tällä tiellä S-ryhmä jatkaa yhä.

- Edullistamisen edellyttämä tehostaminen tehdään henkilöstövaikutukset minimoiden, mutta valitettavasti niiltäkään ei voida välttämättä täysin välttyä, Annala toteaa.

SOK:n yhteistoimintaneuvottelujen piirissä ovat SOK:n IT-, Talous- sekä Viestintä, yhteiskuntasuhteet ja asiakasvuorovaikutus -yksiköiden henkilöstö.    Yhteistoimintaneuvottelut on määrä saada päätökseen 14.6.2015 mennessä.

SOK:n yhteistoimintaneuvottelut eivät vaikuta alueosuuskauppojen henkilökuntaan eivätkä asiakasomistajien saamiin palveluihin.

Lisätietoja:Johtaja, CFO Jari Annala, SOK: 010 76 82040

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.