Kuvateksti

SOK:n strategiajohtajaksi on nimitetty Sebastian Nyström Nokialta

SOK:n uudeksi strategiajohtajaksi on nimitetty Sebastian Nyström (41). Nokialta Nokia Technologies -yksiköstä siirtyvä Nyström aloittaa työnsä SOK:ssa ensi lokakuun alussa. Tehtävässään hän raportoi suoraan pääjohtaja Taavi Heikkilälle.

20.5.2015

SOK:n strategiajohtajana Nyströmin vastuulle kuuluvat SOK:n strategiayksikön johtaminen, S-ryhmän strategioiden, toimialarakenteiden ja liiketoimintaportfolion kehittäminen sekä yritysjärjestelyjen ja kumppanuuksien valmistelu. Keskeisenä tavoitteena on tällöin toimintamallien jatkuva uudistaminen, tehokkuuden etsiminen sekä S-ryhmän rakenteen, johtamis- ja päätöksentekojärjestelmän ja johtamismenetelmien kehittäminen.

– Olen iloinen saadessamme SOK:n strategiajohtajaksi Sebastian Nyströmin. Hän tuo meille kansainvälisen suuryrityksen strategianäkemystä  ja digitaalista osaamista, mistä meille varmasti on paljon hyötyä kaupan murroksen keskellä, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä korostaa.

– On hienoa päästä mukaan kehittämään Suomen johtavan kaupparyhmän strategioita johdon ja asiantuntijoiden kanssa. Kaupan muuttuva toimintaympäristö on valtava haaste, ja toivon voivani osaltani auttaa S-ryhmää vastaamaan siihen ja menestymään myös jatkossa, uusi strategiajohtaja Sebastian Nyström sanoo.

Nyström on ollut Nokia Technologies -yksikössä tulosvastuussa Nokian uusista laiteliiketoiminta-alueista ja brändilisenssoinnista. Tätä ennen hän on toiminut Nokialla muun muassa yhtiötason ja laiteliiketoimintojen strategian kehitysvastuussa, Nokian matkapuhelinyhtiön tuotedivisioonan tuotekehityksen johtovastuussa sekä innovaatiokehityksestä vastaavana johtajana. Hän on uransa aikana johtanut niin kymmenen hengen asiantuntijaorganisaatiota kuin yli 2300 hengen yksikköä. Ennen Nokia-uraansa tuotantotalouden diplomi-insinööriksi valmistunut Nyström toimi McKinseyllä kolme vuotta strategia- ja yrityskauppaprojektivastaavana.


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.