S-ryhmällä Suomen vastuullisimmat hotellit ja pankki - S-ryhmä
Kuvateksti

S-ryhmällä Suomen vastuullisimmat hotellit ja pankki

S-ryhmän ketjut pärjäsivät jälleen hienosti maittain arvioiduissa Pohjoismaiden laajimmassa kestävän kehityksen brändi-indeksissä (Sustainable Brand Index). Suomalaiskuluttajat arvioivat S-Pankin ja Sokos Hotellit oman kategoriansa vastuullisimmiksi toimijoiksi.

7.4.2016

Kun kuluttajat listasivat omasta mielestään vastuullisimpia brändejä, nousivat S-ryhmästä voitokkaiksi S-Pankki ja Sokos Hotellit pankkien ja hotellien sarjoissa. S-market, Prisma ja ABC olivat kaikki toiseksi parhaita omissa sarjoissaan. 

Kun kaikki tutkitut toimialat niputettiin yhteen, arvioitiin S-market kymmenenneksi vastuullisimmaksi suomalaiseksi brändiksi. Valio arvioitiin jo kolmatta kertaa peräkkäin Suomen vastuullisimmaksi brändiksi.

Vuosittain Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa suoritettavassa tutkimuksessa lähes 30 000 kuluttajaa arvioi yli 750 brändiä muun muassa sen mukaan, kuinka vastuullisina kuluttajat niitä pitävät. Jokaista brändiä on arvioinut vähintään 1000 yli 16-vuotiasta henkilöä.

Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkina-aseman, liikevaihdon, markkinaosuuden sekä yleisen bränditietoisuuden perusteella. Kysely pohjautuu sosiaalisen- ja ympäristövastuun osalta YK:n Global Compact -aloitteen 10 periaatteeseen.

Lue lisää tutkimuksesta.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.