Aurinkopaneelien määrä nousee vielä vuoden loppuun mennessä 76 000:een. Tuolloin yli 130 toimipaikan katolle asennettujen paneelien kokonaiskapasiteetti on noin 23 000 kilowattia.
- Aurinkoisina päivinä joissakin myymälöissä voidaan jo koko sähköntarve kattaa aurinkosähköllä. Vuositasolla toimipaikkakohtainen tuotanto voi kattaa parhaimmillaan 20 prosenttia tarpeesta, toimitusjohtaja Mikko Halonen S-Voimasta kertoo.
Aurinkovoiman tuotanto on suurimmillaan juuri silloin kuin kulutuskin on korkeimmalla, siis aurinkoisina kesäpäivinä, jolloin myymälöiden kylmälaitteet ja jäähdytys vievät paljon sähköä. Tänä vuonna tämä on näkynyt erityisesti kesäkuussa ja elokuussa, jolloin aurinkoisia päiviä on ollut paljon.
- Aurinkosähköjärjestelmien asentaminen jatkuu S-ryhmässä tulevina vuosina. Yhdessä tuulivoimatuotannon kanssa ne takaavat sen, että pääsemme tavoitteeseemme käyttää vain uusiutuvalla energialähteillä tuotettua sähköä vuoden 2030 jälkeen, Halonen linjaa.
Uusiutuvan energian tavoite on osa S-ryhmän viime keväänä hyväksymää Suomen kunnianhimoisinta ilmastolinjausta. Sen mukaan ryhmä on ilmastonegatiivinen oman toimintansa osalta vuoden 2025 loppuun mennessä. Tuolloin kaupparyhmä siis poistaa ilmasta enemmän hiiltä kuin tuottaa sinne.
Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Mikko Halonen, S-Voima, 010 76 82064