S-ryhmä palaa arkeen halpuuttamalla
Kesä on loppusuoralla ja koulujen alku palauttaa suuren osan suomalaisista arkirytmiin. Myös S-ryhmässä palataan arkeen ja jatketaan tammikuussa alkanutta halpuuttamista.
13.8.2015
– Halpuuttamisen seuraava aalto tulee nyt. Haluamme helpottaa asiakkaidemme laskeutumista arkeen halpuuttamalla perheiden suosikkiruokia. Laskemme tänään pitkäaikaisesti noin 100 tuotteen hintaa Prismoissa ja S-marketeissa, valikoimajohtaja Ilkka Alarotu kertoo.
Nyt halpuutettujen tuotteiden listalla korostuvat koulunalun kunniaksi lapsiperheiden suosikit: nakit, jauheliha, broilersuikaleet, jugurtit, rahkat, juustot ja mehut. Halpuutuksen suuruus vaihtelee tuotteittain. Parhaimmillaan hinta tippuu lähes kolmanneksen.
Hyviä asioita tapahtuu
Asiakkaat ovat ottaaneet tammikuussa alkaneen halpuuttamisen avosylin vastaan.
– Halpuuttamisen seurauksena on tapahtunut monta hyvää asiaa. Ruokamyyntimme kotimaisuusaste on noussut tasaisen varmasti. Myös asiakaskäyntien määrä on kovassa kasvussa.
Koska rahat halpuuttamiseen tulevat omasta pussista, on ruokakaupan omaa toimintaa tehostettu.
– Haemme koko ajan keinoja tehdä työtämme fiksummin ja tehokkaammin. Se mahdollistaa sen, että halpuuttaminen ei jää tähän, Alarotu lupaa.
Esimerkkejä Prisman halpuutetuista hinnoista
GRILLINAKKI
ATRIA
0,840
2,99
2,49
-17 %
KEVYT BROILERLENKKI
HK
0,400
2,35
1,95
-17 %
HUNAJAMAR FILEESUIKALE
KARINIEMEN
0,450
5,29
3,98
-25 %
LIHAPIIRAKKA 10 KPL
HOVIRUOKA
1,000
2,75
2,49
-9 %
MAUSTETUT JOGURTIT
ARLA
0,200
0,33
0,29
-12 %
LUOMU GOUDA
VALIO
0,500
5,95
4,95
-17 %
OHUEN OHUET JUUSTOVIIPALEET
VALIO
0,130
2,19
1,98
-10 %
PIKAKAURAHIUTALE
KOTIMAISTA
0,750
0,99
0,69
-30 %
PILLIMEHUT 10-PACK
RAINBOW
2,000
2,19
1,95
-11 %
TÄYSJYVÄSPAGETTI LUOMU
RAINBOW
0,500
1,69
1,29
-24 %
Esimerkkejä S-marketin halpuutetuista hinnoista
GRILLINAKKI
ATRIA
0,840
3,09
2,49
-19 %
SININEN LENKKI
HK
0,580
2,89
2,49
-14 %
KEVYT BROILERLENKKI
HK
0,400
2,59
1,99
-23 %
NAUDAN JAUHELIHA 17%
KOTIMAISTA
0,400
3,29
2,99
-9 %
MAUSTETUT JOGURTIT
ARLA
0,200
0,35
0,29
-17 %
LUOMU GOUDA
VALIO
0,500
5,95
4,95
-17 %
PEHMEÄ MAITORAHKA
VALIO
0,250
0,82
0,75
-9 %
MAITORAHKA RASVATON
X-TRA
0,500
1,15
0,98
-15 %
MEHUJUOMAT
RAINBOW
1,000
0,92
0,79
-14 %
TÄYSJYVÄSPAGETTI LUOMU
RAINBOW
0,500
1,79
1,29
-28 %
Kuvat: S-Ryhmä
Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.