29.8.2012
S-ryhmä luopuu osakkuudestaan Fennovoiman ydinvoimalahankkeessa. Asiasta tehtiin päätös S-Voima Oy:n yhtiökokouksessa 24. elokuuta. Hankkeesta luopuminen merkitsee sitä, että S-ryhmälle merkityt osakkeet, jotka vastaavat noin kolmen prosentin omistusosuutta tulevasta ydinvoimalasta, ovat nyt myynnissä. Ostajaa etsitään ensisijaisesti hankkeen nykyisten osakkaiden keskuudesta.
"Maailma on muuttunut niiden viiden vuoden aikana, jotka olemme olleet mukana Fennovoiman hankkeessa. Tässä tilanteessa katsoimme, että meidän investointieurojamme tarvitaan nyt ennen kaikkea niihin hankkeisiin, jotka kehittävät suoraan asiakasomistajiemme palvelua tulevina vuosina", S-Voiman hallituksen puheenjohtaja, SOK:n talous- ja rahoitusjohtaja Jari Annala summaa ratkaisun syitä.
Annalan mukaan hanketta ja sen sopivuutta S-ryhmän pitkän tähtäimen investointiohjelmaan on tarkasteltu tasaisin väliajoin viimeisten viiden vuoden aikana.
"Päätökseemme ei vaikuttanut mikään yksittäinen tekijä, vaan syynä ratkaisuun oli liiketaloudellinen kokonaisharkinta", Annala toteaa.
S-ryhmä ei päätöksellään sitoudu irti ydinsähkön käytöstä, vaan toivoo Fennovoiman hankkeen jatkuvan hyvässä myötätuulessa.
"Toivomme vilpittömästi, että Fennovoiman hanke etenee suunnitellusti, sillä Suomen energiaomavaraisuuden kasvattaminen vaatii myös uusien ydinvoimaloiden rakentamista. Suurena sähkönkäyttäjänä olemme niiden tuottamasta sähköstä monella tapaa riippuvaisia", Jari Annala painottaa.
Lisätietoja: S-Voima Oy, hallituksen puheenjohtaja Jari Annala, p. 010 76 82040, sähköposti: S-Voima Oy, toimitusjohtaja Antti Heikkinen, p. 010 76 82064, sähköposti: