Ellen MacArthur-säätiön yhdessä YK:n kanssa käynnistämän muovisitoumuksen on allekirjoittanut jo 500 eri toimijaa. S-ryhmä allekirjoitti sitoumuksen vuonna 2018.
Sitoumukseen liittyneet yritykset ja muut toimijat ovat lupautuneet edistämään pakkausten kierrätettävyyttä, uudelleen käyttöä ja vähentämään muovisten kertakäyttöpakkauksien käyttöä. Sitoumus tukee S-ryhmän tavoitteita tarpeettoman muovin käytön minimoimiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi.
Sitoumuksen keskeisiä tavoitteita ovat muun muassa ongelmallisen pakkausmuovin poistaminen ja turhan muovin välttäminen. Sitoumuksen avulla edistetään myös muovin uudelleen käyttämistä, mikä vähentää muovin tarvetta pakkauksissa. Lisäksi yritykset ovat sitoutuneet välttämään pakkauksissa ihmisille ja ympäristölle vaarallisia kemikaaleja.
Tuoreen raportin mukaan kierrätysraaka-aineen määrä pakkauksissa on kasvanut viime vuonna 20 prosenttia. Samalla tarpeettoman pakkausmuovin määrää on vuoden aikana vähennetty ja pakkausten kierrätettävyys on kasvanut.
S-ryhmän kukkaämpärit muuttuvat siivoustarvikkeiksi
Raportti löytää edelleen paljon kehitettävää. Se toivoo yrityksiltä toimenpiteitä pakkausten uudelleen käyttämisen lisäksi myös kiertotalouden edistämiseksi yhdessä muiden yritysten kanssa.
Raportti muistuttaa myös, että vaikka koronapandemian vaikutukset eivät näy vielä nyt julkistetussa raportissa, tulevaisuudessa ne voivat näkyä: kertakäyttöisten astioiden käyttö näyttäisi olevan selvässä kasvussa.
S-ryhmässä kiertotalouden mahdollisuuksiin on tartuttu. Syyskuun alussa ryhmä julkisti Sinituotteen kanssa tekemänsä yhteistyön, jossa kaupoista kerätyille kukkaämpäreille on annettu kolmas elämä siivoustarvikkeina.
Kierrätysraaka-aineen määrää on lisätty kauttaaltaan S-ryhmässä. Perinteisten kauppakassien rinnalla kierrätetyn raaka-aineen käyttöä on lisätty erityisesti kodin puhdistusainepakkauksissa. Vuositasolla on näissä pakkauksissa kierrätysmuovilla korvattu kymmenen tonnia neitseellistä muovia.
Pakkauksien uudelleen käyttö on viime vuosina keskittynyt S-ryhmässä logistiikkaan. Siinä uudelleen käytettävien hedelmä- ja vihanneslaatikoiden määrä on kasvanut vuoden aikana noin 20 prosenttia. Lisäksi kuluttajille tarjotaan kestokassien lisäksi uudelleen käytettäviä hedelmä- ja vihannespusseja.
Muovin määrää on vähennetty myös S-ryhmässä useista eri tuotepakkauksista. Kaikissa tapauksissa vähentäminen ei ole silti mahdollista, koska se voisi vaarantaa tuotteiden laatua ja kasvattaa hävikkiä.