Kuvateksti

Kestokasseja, leikkikenttiä ja verotuloja

S-ryhmän vastuullisuus tarkoittaa muun muassa ruoan alkuperämaan merkitsemistä, työllisyyttä osuuskauppojen alueille, järkevää energian käyttöä ja ruokalistoja näkövammaisille. Tutustu vuoden 2012 tekoihin Vastuullisuuskatsauksessa.

9.6.2013

S-ryhmän maksamat verotulot jakautuvat alueellisesti. Verotuloilla kustannetaan muun muassa yhteiskunnan palveluja jokaisen osuuskaupan alueella. Vuonna 2012 S-ryhmään kuuluvat yritykset maksoivat tulo- ja kiinteistöveroja Suomeen yhteensä noin 54 miljoonaa euroa.

Paikallista taloudellista hyvinvointia luodaan esimerkiksi myymällä paikallisten tuottajien tuotteita sekä käyttämällä paikallisten yritysten palveluja esimerkiksi rakennushankkeissa. S-ryhmä investoi vuonna 2012 uusien toimipaikkojen rakentamiseen sekä vanhojen korjaamiseen ja laajentamiseen yli 570 miljoonaa euroa. Lue lisää Vastuullisuuskatsauksen sivuilta 25.

Yksi esimerkki lasten ja nuorten liikunnan tukemisesta on S-ryhmän ja Suomen Palloliiton yhteistyö, joka tähtää uusien lasten lähiliikuntapaikkojen rakentamiseen eri puolelle Suomea. Tähän mennessä on rakennettu 21 kenttää. Yhteistyösopimuksen aikana pyritään rakentamaan sata monitoimikenttää suomalaisten koulujen pihoille. Kenttien rahoituksesta osa tulee osuuskaupoilta ja osa kuntien liikuntapaikkarahoituksesta. Ässäkentät ovat kaikille alueen perheille saavutettavissa, sillä kentän käyttöön ei liity vuorovarauksia tai maksuja. Lue lisää sivulta 30.

Vuoropuhelu saa aikaan toimenpiteitä

Suurena ja monialaisena toimijana S-ryhmällä on suuri joukko tavarantoimittajia. Valtaosa S-ryhmän tavarantoimittajista on kotimaisia, päivittäistavarakaupan toimittajista 52 prosenttia ja käyttötavarakaupan tavarantoimittajista 64 prosenttia. Meira Novan tavarantoimittajista 81 prosenttia on kotimaisia.

S-ryhmällä on tavarantoimittajia myös maista, joiden tuotantolaitosten työoloissa voi olla puutteita. Tällaisia maita kutsutaan Vastuullisuuskatsauksessa riskimaiksi. S-ryhmä haluaa kehittää riskimaiden työoloja olemalla mukana kansainvälisessä BSCI-järjestelmässä, jonka avulla valvotaan, että työolot tuotteita valmistavissa tehtaissa ovat kunnossa. Lue lisää sivulta 48.

S-ryhmä päätti vuonna 2012 selkiyttää israelilaista alkuperää olevien tuotteiden alkuperämerkintöjä. Jatkossa S-ryhmässä myytävän tuotteen alkuperämaaksi merkitään Israel vain, jos se on valmistettu tai viljelty YK:n määrittelemän Israelin alueella. Linjaus on seurausta käydystä vuoropuhelusta Kirkon Ulkomaanavun ja Finnwatchin kanssa, jotka ovat peräänkuuluttaneet selkeämpää merkitsemistapaa Israelin siirtokunnista tuleville tuotteille. Lisää sivulla 47.

Biohajoavia pakkauspusseja

S-ryhmän ravintoloiden ruokalistojen, serviettien ja take away -astioiden materiaaleissa otetaan mahdollisuuksien mukaan huomioon ympäristöasiat. Esimerkiksi Rosson take away -laatikot ovat joko biohajoavia tai valmistettu muuten ympäristöä vähemmän kuormittavasta materiaalista. Myös Coffee House -ketjun take away -mukit, pakkauspussit ja käärepaperit ovat täysin biohajoavia. Lisää aiheesta sivulla 55.

S-ryhmän tavoitteena on lisätä uusio- ja kierrätysmuovin osuutta muovikasseissa. Tavoitteessa on onnistuttu ja jo 68 prosenttia muovikasseista valmistettiin kyseisistä materiaaleista. Muovikassien rinnalle tehtiin osuustoiminnan juhlavuoden kunniaksi kestokassi, joka kasvatti kestokassien myyntiä 27,4 prosenttia. Kestäviä ja monikäyttöisiä kestokasseja myytiin S-ryhmän ruokakaupoissa  620 000 kappalettavuonna 2012. Vuonna 2011 niitä myytiin 582 000 kappaletta. Jatkossa kestokasseihin tuodaan säännöllisin väliajoin vaihtuvat kuosit. Lisää tietoa katsauksen sivulta 56.

Fransmanneissa ja Rossoissa näkövammaiset asiakkaat on huomioitu pistekirjoitusruokalistalla. Idea sai alkunsa Mikkelin Fransmannista, jonka asiakaskuntaan kuuluu näkövammaisia lähellä sijaitsevasta näkövammaisten erityiskoulusta. Ensi vaiheessa yhteistyötä tehtiin paikallisen näkövammayhdistyksen kanssa ja lopputuloksena syntyi ruokalistoista valtakunnallinen pistekirjoitusversio, joka on käytössä kaikissa Fransmanneissa. Lisätietoa sivulla 64.


Kuvat: S-Ryhmä

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.