Ensimmäiset merkit ja oireet, jotka Cassandra huomasi itsessään, olivat fyysisiä: voimattomuus, pahoinvointi aamupalan jälkeen ja ihottuma. Oireille ei löytynyt selitystä, ja kuukausien edetessä olo ja mieliala synkkenivät entisestään. Kuvaan tulivat unettomuus, sydämentykytykset, hengenahdistukset, itkukohtaukset ja rintakivut. Taustalla oli sekä henkilökohtaisen elämään että työhön liittyviä asioita.

− Talvi 2015–2016 oli kaikkein pimeintä aikaa. Päivittäinen arki tuntui ylitsepääsemättömältä. En silti kertonut asiasta kenellekään, Cassandra myöntää.

Yksi kysymys avasi solmun

Huono olo alkoi näkyä myös ulospäin hänen silloisella työpaikallaan ABC-liikennemyymälässä. Käännekohdaksi muodostui huhtikuu 2016, jolloin ABC-ketjussa työskennellyt johtaja tuli juttusille.

− Hän kysyi niinkin helpon asian kuin ”Miten sä Cassu oikein voit?”. Rupesin itkemään hysteerisesti. Vastasin, että en voi hyvin. Käsitin viimein, etten voi taistella yksin, Cassandra muistelee.

Cassandra jäi sairauslomalle ja sai ammattiapua. Diagnoosi oli keskivaikea masennus ja burnout. Tärkeä henkireikä oli ajan viettäminen läheisten kanssa.

− Kävelin joka päivä pitkiä lenkkejä. Vähintään kerran, välillä kaksikin kertaa päivässä. Psykologin kanssa olimme sopineet harjoituksista, joiden avulla käsittelin negatiivisia ajatuksia, ja lenkkien aikana sain tyhjennettyä mieleni, hän kuvailee.

Tärkein neuvo: puhu

Masennusta tai uupumusta ei saa hävetä, sillä ne voivat koskettaa ketä tahansa. Pimeydestä pois päässyt Cassandra tietää, että tärkeintä on avoimuus.

− Suosittelen rohkeasti puhumista. Ammattilaisilla on neutraali ja ulkopuolinen näkemys tilanteeseen. He näkevät usein sen, mitä itse et. Lisäksi, jos työyhteisössä huomaa, että joku joukossa ei voi hyvin, hänestä on kannettava huolta. Tällainen ihminen tarvitsee ymmärrystä ja empatiaa. Esimiehen reagointi on näissä tapauksissa ensiarvoisen tärkeää, tällä hetkellä S-market Inkoossa työskentelevä Cassandra korostaa.