Mielipiteet
Vastuullisuusjohtaja Lea Rankinen: Tavoitteena radikaali läpinäkyvyys
5.10.2019
Lea Rankinen
Todellisuutta ei pidä pelätä. Vaikeatkin asiat on parempi kohdata suoraan. Ei – kyse ei ole elämäntaito-oppaan sitaateista, vaan S-ryhmän Radikaali läpinäkyvyys -tavoitteesta.
Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä julkaistiin tänään reportaasi Etelä-Italian Apuliasta. Taitava journalistinen kuvaus vei lukijan keskelle satokautta helteisillä tomaattiviljelmillä, mutta myös siirtotyöläisten asuttamaan ankeaan gettoon.
Taustalla jutunteolle oli , jonka teimme yhdessä brittiläisen Oxfamin kanssa ja julkaisimme keväällä. Etelä-Italia ja tomaatit eivät valikoituneet tarkemman tutkimuksen kohteeksi sattumalta. Kyse on tuotantoketjusta, johon arvioimme sisältyvän riskejä siitä, etteivät vastuullisuusvaatimuksemme toteudu.
Meidän kannaltamme katsottuna Etelä-Italiassa on tapahtunut viime aikoina paljon. Vuoropuhelu tavarantoimittajiemme kanssa, säännölliset auditoinnit ja vierailut ovat vähän kerrassaan parantaneet tilannetta. Koneelliseen sadonkorjuuseen siirtyminen on helpottanut poimijoiden asemaa, palkoista ja asianmukaisista työajoista on alettu huolehtimaan täsmällisemmin. Viljelmillä säännöllisesti tehdyillä tarkastuksilla varmistetaan, että työolot, palkat ja työajat ovat asianmukaiset.
Silti tilanne ei ole kunnossa. Ei lähimainkaan. Mutta suunta on selkeä, ja oikea.
Moni saattaa kysyä, miksi haluamme tuoda julkisuuteen asioita, jotka ovat kesken, ja joihin ratkaisun löytäminen on monimutkaista, eikä oikeastaan edes omissa käsissämme?
Syy on selvä. Siksi, että me kaikki ymmärtäisimme paremmin. Ja että voisimme toimia – yhdessä muiden kanssa.
Globaali talous on äärimmäisen monimutkainen järjestelmä. Siksi mustavalkoiset tulkinnat ovat usein vääriä. Yksi esimerkki on keskustelu hinnasta. On helppoa ajatella, että hintaa nostamalla esimerkiksi vastuullisuuteen liittyvät asiat ratkeavat. Miten asia oikeasti on? Toimiiko ketju niin, että esimerkiksi tomaattimurskasta kaupan maksama lisähinta valuu suoraan tuottajalle ja sitä kautta ketjun heikoimmalle lenkille, merien takaa tulleelle siirtotyöläiselle?
Kuka hintatason päättää? Missä päätös tehdään? Ja mikä vaikutus tässä maailmanlaajuisessa ketjussa meidän, maailman mittakaavassa pienen, kaikessa volyymissa promilleja edustavan ostajan isoillakaan päätöksillä on? Esimerkiksi tomaattimurskan kohdalla tomaatin hinta sovitaan viljelijöiden ja teollisuuden edustajien välillä vuosittain. Siis jo, ennen kuin kansainväliset ostajat ovat neuvottelupöydässä.
Helppoja ja varmoja vastauksia on vähän. Juuri siksi kipukohtia pitää nostaa esiin, niitä pitää tutkia objektiivisesti ja käydä jatkuvaa, eteenpäin vievää, faktapohjaista keskustelua.
Toki meidänkin pitää tehdä parhaamme ja varmistaa tuottajiemme auditointien kattavuus ja tulokset entistä paremmin. Lisäksi meidän on kehitettävä työmme tueksi uusia työkaluja. Yksi esimerkki niistä on juuri Radikaalin läpinäkyvyyden -malliin liittyvien puolueettomien tutkimusten teettäminen.
Vaikka maailma on monimutkainen, ei se ole syy lyödä hanskoja tiskiin. Vastuullisuudessa on kyse ennen kaikkea tahdosta ja tavoitteista. Lähes 20 vuoden kokemus tässä työssä on opettanut, että näissä asioissa pienikin toimija voi aidosti olla kokoaan isompi. Muutos lähtee aina siitä, että uskallamme tunnistaa todellisuuden. Sen jälkeen tarvitaan tavoite ja tekoja.
Meille osuuskaupassa se on oikeudenmukaisempi maailma.
Kuvat: Jussi Ratilainen
Lea Rankinen
Vastuullisuusjohtaja
Lea Rankinen on SOK:n vastuullisuusjohtaja.
SOK