Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
9.10.2019

S-ryhmän ilmastotyö on vaikuttavaa ja tavoitteellista

Ilmasto on yksi S-ryhmän keskeisimmistä vastuullisuusteemoista. Ryhmä on sitoutunut vähentämään omia ilmastovaikutuksiaan. Lisäksi kaupparyhmä haluaa tehdä ilmaston kannalta fiksujen valinnat asiakkailleen helpoksi.
S-torni
Keväällä 2019 S-ryhmä julkaisi tieteeseen perustuvat päästötavoitteensa. Tavoitteet käsittävät oman toiminnan lisäksi S-ryhmän koko arvoketjun. Tavoitteet on nyt hyväksytty myös The Science Based Targets -aloitteessa. Oman toiminnan osalta tavoitteenamme on 60 prosentin päästövähennys vuodesta 2015 vuoteen 2030. Viime vuoden lopussa S-ryhmä oli yltänyt jo 38 prosentin vähennysmäärään. Olemme panostaneet huomattavasti uusiutuviin energioihin ja esimerkiksi vuonna 2018 lähes 60 prosenttia Suomessa käyttämästämme sähköstä tuotettiin päästöttömästi S-ryhmän omalla tuuli- ja aurinkoenergialla. Myös energiantehostamistoimemme ovat purreet: Vuodesta 2010 lähtien olemme vähentäneet suhteellista energiankulutustamme 34 prosenttia muun muassa laittamalla ovia kylmäkalusteisiin ja siirtymällä led-valaistukseen.Yli 90 prosenttia S-ryhmän kokonaisilmastovaikutuksista syntyy arvoketjussa, siis kaupparyhmän myymistä ja suomalaisten kuluttajien ostamista tuotteista.  Siksi ryhmä on asettanut omien vähennystoimiensa lisäksi koko toimintansa arvoketjulle miljoonan tonnin päästövähennystavoitteen vuoteen 2030 mennessä.  Kaikille S-ryhmän tavaran- ja palveluntoimittajille tarkoitetussa Iso Juttu -ilmastokampanjassa on tällä hetkellä mukana jo lähes 100 yritystä. Ne kaikki ovat sitoutuneet päästövähennystavoitteisiin ja -toimenpiteisiin.  S-ryhmän tavoitteellinen ilmastotyö on tuottanut myös kansainvälistä tunnustusta. S-ryhmä on myös osallistunut vuosittain CDP-ilmastoarviointiin, joka kartoittaa ryhmän ilmastotyön vaikuttavuutta ja tasoa suhteessa muihin toimijoihin. Vuonna 2018 S-ryhmä sai CDP-ilmastoarvioinnissa arvosanan A-.Lisäksi S-ryhmä on ainoa suomalainen vähittäiskaupan toimija, joka on mukana CDP supply chain -ohjelmassa. Ohjelman avulla tuotteita tai palveluita toimittavat yritykset raportoivat päästövähennyksistään yhdenmukaisella tavalla.Lisätietoa S-ryhmän ilmastotyöstä ja tavoitteista löydät täältä: https://s-ryhma.fi/vastuullisuus/ilmastoLisätietoa iso juttu ilmastokampanjasta: www.isojuttu.fi

KATEGORIAT

  • Vastuullisuus
  • Talous