Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
21.5.2019

Kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu: #suomunousuun haastaa syömään kalaa

Kalalla on meille itseään suurempi merkitys. Kalalla on tuhansien vuosien aikana kertynyttä symboliarvoa, se on vertauskuvien lähde ja sananlaskujen materiaalia. Joskus arvuutellaan, onko joku lintu vai kala. On kala kuivalla maalla ja joskus uidaan vastavirtaan. On kalajuttuja ja kalavaleita.
S-torni
Kala on elinvoiman tärkeä lähde. Kalan syömisen myötä keskittymiskyky paranee, ulkonäkö kohenee, sydänterveys paranee ja olo kevenee. Suuri osa meistä syö kalaa kuitenkin vain kerran viikossa.Tarvitaan kalavallankumous, jotta erityisesti kotimainen kala saadaan nousuun.#Suomunousuun on meidän uusi kalafilosofiamme ja se haastaa meidät kaikki syömään kalaa useammin kuin kerran viikossa.Julkaisimme kesällä 2017 Ruokamanifestin, jonka teesejä olemme toteuttaneet siitä asti. Nämä teot vaikuttavat koko suomalaisen ruokaketjun kasvuun ja kehitykseen. Uskomme, että Suomesta on maailman innovatiivisimmaksi ruokamaaksi.#Suomunousuun on myös Ruokamanifestin teko ja sillä edesautetaan erityisesti kotimaisen kalan suosiota. Kun seuraavan kerran astut meidän ruokakauppaamme, huomaat eron. Valikoimissa on enemmän kotimaista, tuoretta kalaa, niin palvelutoreilla kuin valmiiksi pakattuna. Lisäksi olemme laskeneet kalatuotteiden hintoja.#suomunousuun

Kirjoittaja

Ilkka Alarotu

Kaupallinen johtaja, SOK
Ilkka Alarotu on S-ryhmän vähittäiskaupan kaupallinen johtaja. Twitter: @IlkkaAlarotu

KATEGORIAT

  • Market
  • Näkökulma