Sään ääri-ilmiöt haastavat ruokaketjua – varaudumme ja vaikutamme yhdessä
Tällä hetkellä Euroopan maastopalot eivät aiheuta merkittäviä saatavuushaasteita S-ryhmän kaupoissa. Esimerkiksi Espanjan keskeiset hedelmä- ja vihannestuotantoalueet sijaitsevat eri alueilla kuin nykyiset paloalueet. Seuraamme tilannetta jatkuvasti ja varaudumme vaihtoehtoisilla suunnitelmilla, jotta saatavuus voidaan turvata myös muuttuvissa olosuhteissa.Tuonnin häiriöiden vaikutus erityisesti näin kesällä on rajallinen. S-ryhmä on Suomen suurin kotimaisen ruoan myyjä. Loppukesästä kotimaisen ruoan osuus on huipussaan, kun kotimaiset kasvikset ovat parhaimmillaan.Ilmastonmuutoksen ja luontokadon vaikutukset näkyvät jo ruoantuotannossaRuoantuotantoon vaikuttavat yhä useammin sään ääri-ilmiöt, kuten kuivuus, hellejaksot, tulvat ja maastopalot. Ne voivat heikentää satoja paikallisesti ja näkyä myös tuotteiden saatavuudessa. Kuluttajalle tämä on voinut viime vuosina näyttäytyä esimerkiksi appelsiinimehun saatavuushaasteina heikon sadon jälkeen tai sääolosuhteille herkkien raaka-aineiden, kuten kahvin ja kaakaon, satovaihteluina.On hyvä myös muistaa, että ilmastonmuutoksen vaikutukset ja esimerkiksi veden vähyys voivat vaikuttaa energiantuotantoon ja ruokaketjun tuotantopanoksiin, ja näin ollen aiheuttaa saatavuushaasteita. Varaudumme ja vaikutammeMeidän tehtävämme on varautua saatavuuden turvaamiseen. Samalla tehtävämme on vaikuttaa siihen, että ruokaketju toimii yhä kestävämmin. Ilmasto-, luonto- ja vesikysymykset ovat keskeisiä myös liiketoiminnan jatkuvuuden kannalta.Etsimme aktiivisesti parhaita käytäntöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa. Olemme esimerkiksi mukana Espanjassa yritysten yhteisessä vesihankkeessa, jossa haetaan ratkaisuja kestävään vedenkäyttöön alueen hedelmä-, marja- ja vihannestuottajien kanssa. Espanjassa on useita vedenkäytön kannalta kriittisiä alueita, ja hankkeessa pääsemme ratkomaan koko alan yhteisiä haasteita yhdessä muiden eurooppalaisten kaupan alan toimijoiden kanssa.Iso juttu -kumppaniohjelmassa etsimme yhdessä kumppaneidemme kanssa ratkaisuja kestävyyshaasteisiin. Olemme myös tuoneet käyttöön työkaluja luontovaikutusten mittaamiseen.Liiketoiminta on lopulta täysin riippuvaista luonnosta. Siksi haluamme S-ryhmässä olla etulinjassa etsimässä ratkaisuja yhdessä kumppaneidemme kanssa – sekä turvaamassa ruoan saatavuutta että rakentamassa kestävämpää ruokaketjua myös pitkälle tulevaisuuteen.Jussi Tolvanen
johtaja, tuoteryhmäjohtaminen Nina Elomaa
vastuullisuusjohtaja