Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
11.1.2021

S-ryhmä kannustaa terveydelle ja ympäristölle fiksuun syömiseen

S-ryhmä kannustaa asiakkaitaan syömään yhä terveellisemmin ja ilmastoystävällisemmin. Ryhmän uusi vastuullisuusohjelma asettaa tavoitteeksi kasvisten ja kasvispohjaisten ruokien määrän nostamisen 65 prosenttiin kaikesta myydystä ruoasta. Lihansyöntiä ei silti julisteta pannaan.
S-torni
Planetaarinen ruokavalio on noussut ruokakeskusteluun mukaan aivan viime aikoina. Sen keskeinen ajatus on, että syömällä terveellisesti voi toimia myös ilmaston kannalta järkevästi. - Haluamme nyt korostaa sekä itsensä että ilmaston kannalta fiksua syömistä ja opastaa kuluttajia tiellä kohti planetaarista ruokavaliota. SOK:n vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa kertoo. Uusi linjaus ei kuitenkaan merkitse lihanmyynnin lopettamista tai lihan syönnin julistamista pannaan. - Puhuisin pikemminkin maltillisesta kohtuullistamisesta. Voisimme palata lihansyönnin määrässä muutama vuosikymmen taaksepäin, jolloin ruokavalioomme jäisi tilaa kokeilla monipuolisesti erilaisia ruokatuotteita, Elomaa linjaa.

Vaikutus myös luonnon monimuotoisuuteen

Jo aiemminkin S-ryhmä on tehnyt toimenpiteitä viisaamman syömisen eteen. Muun muassa Satokausi-ajattelun tuominen myymälöihin ja Suomu nousuun -kampanjointi ovat lisänneet pysyvästi vihannesten ja kalan suosiota. Tuorein käytännön esimerkki on tammikuinen Vegehaaste, johon myös S-ryhmä on lähtenyt mukaan. Syödyllä ruoalla on ihmisen oman terveyden ja ilmastovaikutusten lisäksi suuri merkitys myös luonnon monimuotoisuudelle. - Pienetkin muutokset ruokailutottumuksissamme voivat olla merkittäviä tekoja luonnon monimuotoisuuden edistämisessä. Siksi olemme juuri päivittäneet oman kalalinjauksemme, jotta myymämme kala on varmasti pyydetty kestävistä kalakannoista, eikä vaaranna lajien monimuotoisuutta.

KATEGORIAT

  • Vastuullisuus