Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
18.9.2025

Maaseudun palveluiden turvaaminen vaatii uutta ajattelua

SOK:n kenttäjohtaja Arttu Laine
Mediassa on uutisoitu viime aikoina ABC-liikennemyymälöiden sulkemisista. Taustalla vaikuttaa yhä kiihtyvä alueellinen eriytyminen ja huoli palveluiden pysyvyydestä pienillä paikkakunnilla. Aihe on tärkeä, ja keskustelua on syytäkin käydä, sillä MDI:n tuoreet väestöennusteet kertovat karun totuuden kasvukeskusten ulkopuolisen Suomen muutoksesta.Yksittäisten liikennemyymälöiden sulkemisten taustalla ei ole kyse siitä, että ketjulla menisi huonosti. Päinvastoin – ABC toimii sähköistyvään liikenteeseen liittyvien palveluiden edelläkävijänä. Kyse on siitä, että joissakin tapauksissa aikanaan järkeväksi koettu liikepaikkainvestointi ei sitä enää ole. Nyt suljetut liikennemyymälät eivät pääsääntöisesti sijaitse vilkkaasti liikennöityjen valtaväylien varrella, kauempana asutuskeskuksista, vaan pääosin taajamissa, joista löytyy myös muita palveluita. Aukioloaikalakien muutokset, kaupungistuminen ja muu luontainen kehitys on syönyt niiden menestyksen edellytykset. Kannattava, vähintään omat kustannuksensa kattava liiketoiminta on perusedellytys myös osuuskaupalle, vaikka yritysmuotomme ja arvojemme ohjaamana usein pitkään sinnittelemmekin.Suomi eriytyy kovaa vauhtia. Meillä on kasvukeskuksia, joissa kilpailu on kovaa, ja samalla pelikentällä toimivat maailman suurimmat ja vahvimmat yritykset. Toisaalla on väestöltään vähenevä, palveluiltaan kuihtuva Suomi, jonne harva kokee intohimoa investoida. Maassamme on jo kymmeniä paikkakuntia, joilla kannattava palveluliiketoiminta on käymässä väestön vähetessä erittäin vaikeaksi.Koko Suomen pitäminen palveltuna vaatii tahtoa ja tekoja. Osuuskaupat ympäri Suomen tekevät vuosi toisensa perään tärkeää alueellista elinvoimatyötä investoimalla paikallisiin palveluihin. Yhteisen tavoitteen saavuttamiseen tarvitaan kuitenkin myös päättäjiä. Yksi tärkeä päätös olisi alkoholi- ja apteekkituotteiden myynnin sääntelyn keventäminen. Näistä uusista tuotteista syntyisi kannattavuutensa rajoilla sinnitteleville pienmyymälöille se lisätuotto, joka turvaisi elinvoimaa tuleville vuosille.

Kirjoittaja

Arttu Laine

Kenttäjohtaja, SOK

KATEGORIAT

  • Näkökulma