Hope ry:n ja Prisma.fi:n yhteinen lahjakeräys. Kampanjan aikana 18.11.–3.12. Prisma.fi:ssä oli oma keräyssivu, jossa on Hopen koostama lista lasten ja nuorten toivomista lahjoista. Asiakkaat lahjoittivat listattuja tuotteita verkkokaupan kautta Hopen keräykseen. Lahjat toimitetaan Prisman välityksellä yhdistyksen toimipisteisiin ja niiden kautta vähävaraisille lapsiperheille.
Joulupuu- ja Joulupata-keräykset. Prisma on jälleen mukana myös Joulupuu-keräyksessä. Monessa S-ryhmän myymälässä on lisäksi paikallinen Joulupuu-keräys, jonka kautta voi lahjoittaa joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille. Lisäksi S-ryhmän marketkauppa tekee tänäkin vuonna yhteistyötä Pelastusarmeijan Joulupata-keräyksen kanssa. Joulupataan kerätyt varat jaetaan avuntarvitsijoille ruokatarvikkeina ja lahjakortteina.
Hyvää mieltä paikallisesti. Monet S-ryhmän yritykset tekevät alueellaan hyväntekeväisyysyhteistyötä tai järjestävät omia tempauksia. Esimerkiksi Pirkanmaan Osuuskauppa uusi Nokian Prismassa tänä syksynä viime vuonna suuren suosion saaneen lelukeräyksen. Lahjoitetut lelut annetiin uusille leikkijoille puhdistuksen jälkeen Nokian Prismassa 22.11.2025 järjestettävässä lasten omassa kierrätystapahtumassa.
Hämeenmaan työntekijöillä puolestaan oli syksyllä mahdollisuus antaa ehdotuksia osuuskaupan tämänvuotisen joululahjoituksen kohteesta. Henkilöstön ehdotusten joukosta Hämeenmaan rahalahjoituksen saajaksi valittiin MIELI Hämeen Mielenterveys ry, joka tuottaa ja kehittää mielenterveyttä edistäviä palveluja Päijät- ja Kanta-Hämeen alueilla sekä ylläpitää kriisikeskuksia Lahdessa ja Hämeenlinnassa.
Tukea lapsille ja perheille sekä luonnonsuojeluun. SOK:n hallintoneuvoston joululahjoitukset kohdennetaan vaikeissa oloissa elävien lasten ja perheiden tukemiseen sekä yksinäisyyden vähentämiseen. Lisäksi tuetaan luonnon monimuotoisuuden suojelua ja Naisten Pankin työtä kehittyvissä maissa.
Tukea myönnettiin yhteensä 25 000 euroa viidelle yleishyödylliselle toimijalle, jotka tänä vuonna olivat Ensi- ja turvakotien liitto, Kympin Lapset ry, Helsinkimissio ry, Suomen Luonnonsuojelun Säätiö sr sekä Naisten Pankki.
Monet S-ryhmän yritykset tekevät alueellaan hyväntekeväisyysyhteistyötä. Kuvassa henkilöstöä Lahdessa sijaitsevassa Prisma Launeessa, joka on mukana Hope-keräysyhteistyössä.