S-ryhmän ruoan verkkokauppa

Ruoan verkkokauppa kasvaa voimakkaasti S-ryhmässä: ”Arvioimme palanneemme markkinajohtajaksi”

Ruoan verkkokaupan kysyntä on kasvanut vauhdilla viimeisen kahden vuoden aikana. S-ryhmässä verkkokauppaa on kehitetty valtakunnallisesti muun muassa kasvattamalla noutopisteverkostoa ja avaamalla uusi ruoan verkkokauppa S-kaupat.fi.

13.2.2022

S-ryhmän ruoan verkkokaupan myynti jatkoi kasvuaan myös ennätysvuoden 2020 jälkeen. Vuonna 2021 myynti kasvoi 55 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Neljäsosa koko ryhmän päivittäistavarakaupan kasvusta tuli ruoan verkkokaupasta.

Kapasiteetin lisääminen ja uusi ruoan verkkokauppa S-kaupat.fi vauhdittivat kasvun markkinaa nopeammaksi.

– Kasvu jatkui vahvana koko vuoden, myös viimeisellä vuosineljänneksellä vertailuvuoden kovista luvuista huolimatta. Arvioimme palanneemme ruoan verkkokaupan markkinajohtajaksi vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, SOK:n pääjohtajan sijainen Arttu Laine kertoo.

Investoinnit ruoan verkkokauppaan jatkuvat

S-ryhmä investoi ruoan verkkokaupan kaikkien osa-alueiden kehittämiseen kuluvana vuonna enemmän kuin vuonna 2021.

– Panostamme ruoan verkkokaupan kehittämiseen valtakunnallisesti. Verkoston kasvattamisen lisäksi jatkamme S-kaupat.fi-palvelun kehittämistä yhdessä asiakkaidemme kanssa. Teemme päätöksiä keräilyä tukevista automaatioratkaisuista ja innovoimme taas uusia palvelukokeiluja tänä vuonna, S-ryhmän ruoan verkkokaupan kehittämisestä vastaava johtaja Jarkko Kyttänen kertoo.

Ruoan verkkokaupan palveluita tarjoaa tällä hetkellä yli 200 S-ryhmän ruokakauppaa. Verkosto on yli kuusinkertaistunut pandemian aikana, ja sen kasvu jatkuu myös tänä vuonna. Tavoitteena on, että ruoan verkkokauppa on mahdollisimman monen S-ryhmän asiakasomistajan tavoitettavissa joko kotiinkuljetuksella tai niin, että noutopiste on luontevasti arjen reittien varrella.

– Suurin osa asiakkaistamme suosii noutoa, ja pandemian hellittäessä noudon rooli vahvistuu varmasti entisestään, Kyttänen uskoo.

Tutut kaupat yhdessä palvelussa

S-kaupat.fi kokoaa alleen kaikki asiakasomistajille tutut S-ryhmän marketketjut (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) yhteen palveluun. Palvelun kulmakiviä ovat muun muassa pysyvästi edullinen hintataso, laaja valikoima ja ostoksista maksettava Bonus.

– Uskomme siihen, että edullinen kokonaishinta ratkaisee. Meille on tärkeää olla asiakasomistajan ykkösvalinta sekä kivijalassa että verkkokaupassa. Meillä on samat hinnat ja valikoima molemmissa. Prisma on edullisin vaihtoehto myös verkko-ostoksilla laajimmalla valikoimallaan, Kyttänen kertoo.

S-kaupat.fi palvelee erilaisia asiakastarpeita mahdollistaen suuremmat viikko-ostokset, mutta myös pienemmät täydennysostot. Palvelussa testataan parhaillaan edullisia pikatoimituksia valikoiduista myymälöistä. S-kaupat.fi:tä kehitetään jatkuvasti asiakkaiden tarpeiden ja kokemusten pohjalta, ja asiakkaita ilahduttavia ominaisuuksia lisätään palveluun säännöllisesti.

S-ryhmän ruoan verkkokaupan vuosi 2021:

  • Myynti kasvoi 55 prosenttia edellisvuodesta. Kasvua oli yli 460 prosenttia vuoteen 2019 verrattuna.

  • Yli 30 000 tilausta viikossa. Tällä hetkellä tilauksia on jo noin 40 000 viikossa.

  • Keskiostos oli noin 120 euroa.

  • 148 000 eri asiakasomistajaa asiakkaana.

  • 58 prosenttia asiakkaista valitsi noudon, 42 prosenttia kotiinkuljetuksen.

  • Yli 200 ruokakauppaa mukana. Korona-pandemian alussa toimipaikkoja oli 31.

Lisätietoja:

Jarkko Kyttänen, CDO, SOK Vähittäiskauppa, puh. 0107681047, jarkko.kyttanen(a)sok.fi

S-kaupat.fi kokoaa alleen kaikki S-ryhmän yli 1000 päivittäistavarakaupan toimipaikkaa, joista tällä hetkellä yli 200 tarjoaa ruoan verkkokaupan palveluita. S-kaupat.fi-palveluun voi tutustua osoitteessa www.s-kaupat.fi tai S-kaupat-sovelluksen voi ladata älypuhelimeen omasta sovelluskaupasta.

Hei, huomasimme, että käytät tällä hetkellä Internet Explorer -selainta, jota ei enää aktiivisesti tueta. Jotta vierailusi sivustollamme olisi mahdollisimman sujuva, suosittelemme sinua vaihtamaan selaimeksesi esimerkiksi Google Chromen tai Mozilla Firefoxin.