YK:n periaatteet ohjaavat yrityksiä tunnistamaan ja ennaltaehkäisemään haitallisia ihmisoikeusvaikutuksia, joihin ne saattavat joutua osallisiksi suoraan tai liiketoimintansa kautta. Yhteisen näkemyksen tavoitteena on tukea päivittäistavarakaupan yrityksiä, jotta ne tunnistavat oman roolinsa ja vastuunsa toimialansa arvoketjussa.
– S-ryhmässä työtä ihmisoikeuksien toteutumisen varmistamiseksi on tehty hankintaketjuissa jo vuosien ajan. Tavarantoimittajien seurannassa keskitytään erityisesti maihin, joissa riskit työ- ja ihmisoikeuksien loukkauksiin ovat suurimmat, kertoo SOK:n marketkaupan hankintajohtaja Jari Simolin.
S-ryhmän hankintasopimukset sisältävät ihmisoikeuksia ja työoloja koskevat toimintaperiaatteet, joilla varmistetaan vastuullinen toiminta aina hankintaketjun alusta alkaen.
– Edellytämme, että tuotannossa, mukaan lukien alihankinta ja raaka-ainetuotanto, noudatetaan lainsäädännön vaatimuksia, työehtosopimuksia, ihmisoikeuksia sekä kansainvälisiä työelämän vähimmäisnormeja. Tämä vaatimus on sama kaikille S-ryhmän tavarantoimittajille, toteaa Simolin.
Auditoinnit avainasemassa
Toimitusketjun vastuullisuuden toteutumista seurataan kolmannen osapuolen tekemien puolueettomien auditointien avulla. Sosiaalisen vastuullisuuden seurannassa S-ryhmä käyttää muun muassa Business Social Compliance Initiative (BSCI) -järjestelmää sekä Supplier Ethical Data Exchange (Sedex) -tietokantaa.
Ulkopuolisten auditointien lisäksi tehdään omia jäljitettävyys- ja vastuullisuusselvityksiä. Paikalliset yhteistyökumppanimme riskimaissa tekevät tarkastuksia tuotantolaitoksissa ja lisäksi vierailemme säännöllisesti tavarantoimittajiemme luona ja tapaamme tehtaiden johtoa. Vierailut antavat ensikäden tietoa tuotanto-olosuhteista ja tarjoavat mahdollisuuden keskustella tavarantoimittajien kanssa odotuksista ja niiden toteutumisesta.
Ongelmiin puututaan
SOK:n vastuullisuusjohtaja Lea Rankisen mukaan auditoinneissa havaitut ongelmat käydään tavarantoimittajan kanssa tarkasti läpi.
– Sosiaalisen vastuun johtamiskäytännöt, työaika, palkkaus, työturvallisuus sekä työterveys ovat osa-alueita, joissa on eniten kehitettävää. Korjattavista toimenpiteistä tehdään suunnitelma, jonka noudattamista valvotaan, kertoo Rankinen.
SOK:n lisäksi yhteisen näkemyksen YK:n yrityksiä ja ihmisoikeuksia ohjaavista periaatteista jakavat Tuko Logistics Osuuskunta, Kesko Oyj, Yritysvastuuverkosto FIBS, Finnwatch ry, Kaupan liitto ry, Palvelualojen ammattiliitto ry, Reilu kauppa ry, Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK ry, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ulkoasiainministeriö.