Mitä löytyy suomalaisesta ostoskorista?
Ainutlaatuinen tieteellinen tutkimushanke ruoan ostokäyttäytymisestä.
Mistä tutkimuksessa on kyse?S-ryhmä tekee yhteistyötä Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston kanssa LoCard-tutkimushankkeessa, jossa tutkitaan suostumuksensa antaneiden S-ryhmän asiakasomistajien ruokaostoja. Poikkitieteellisessä tutkimushankkeessa selvitetään ruokaostojen yhteyttä terveyteen, hyvinvointiin ja ympäristöön.Tutkimushanke on kansainvälisellä tasolla innovatiivinen esimerkki yhteistyöstä elinkeinoelämän ja akateemisen maailman välillä. Yhteistyö S-ryhmän ja yliopistojen kanssa on alkanut jo vuonna 2016.Mitä tietoa tutkimuksessa kerätään?Hankkeen seuraavassa vaiheessa suostumuksensa antaneiden S-ryhmän asiakasomistajien ruokakaupan ostotiedot vuosilta 2019–2024 välitetään tutkimusryhmän käytettäviksi. Lisäksi asiakasomistajat voivat halutessaan osallistua sähköiseen kyselyyn, jolla kerätään taustatietoja tutkimuksen tueksi.Osallistuminen tutkimukseen on vapaaehtoista, ja yksittäiset kuluttajat tai kotitaloudet eivät ole tunnistettavissa tutkimusaineistosta. Osallistumisesta lähetetään erikseen kutsu asiakasomistajille.Miksi tietoja kerätään?Ostotietojen hyödyntäminen aineistona mahdollistaa uudenlaisen tutkimustiedon tuottamisen kuluttajien ja yhteiskunnan päätöksenteon tueksi. Laaja aineisto antaa poikkeukselliset mahdollisuudet tutkia erilaisia ruokavalintoihin liittyviä ilmiöitä, kuten erilaisia ruokavaliotyylejä, elintapoja tai näiden vaihteluja eri väestöryhmissä tai alueilla.Ostotietoja ja niiden vaihteluja voidaan verrata myös ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, kuten koronapandemiaan.Tutkimushankkeen tulokset julkaistaan kansainvälisissä tieteellisissä lehdissä, mutta tuloksista kerrotaan myös suurelle yleisölle esimerkiksi S-ryhmän tiedotuskanavien kautta. Alla poimintoja tutkimushankkeen viimeisimmistä julkaisuista, jotka pohjautuvat aiemmin kerättyyn aineistoon:
Meinilä, J., Hartikainen, H., Tuomisto, H.L., Uusitalo, L., Vepsäläinen, H., Saarinen, M., Kinnunen, S., Lehto, E., Saarijärvi, H., Katajajuuri, J.-M., Erkkola, M., Nevalainen, J., & Fogelholm, M. (2022), ”Food purchase behaviour in a Finnish population: patterns, carbon footprints and expenditures”, Public Health Nutrition
Erkkola, M., Kinnunen, S.M., Vepsäläinen, H.R., Meinilä, J.M., Uusitalo, L., Konttinen, H., Saarijärvi, H., Fogelholm, M., & Nevalainen, J. (2022), ”A slow road from meat dominance to more sustainable diets: An analysis of purchase preferences among Finnish loyalty-card holders”, PLOS Sustainability and Transformation
Nevalainen, J., Saarijärvi, H., Fogelholm, M., & Erkkola, M. (2022), ”Asiakastiedosta tutkimusaineistoksi: kokemuksia ruokakaupan kanta-asiakasdatasta”, Alusta. Yhteiskunta-ja kulttuuritieteiden verkkolehti
Vepsäläinen, H., Nevalainen, J., Kinnunen, S., Itkonen, S.I., Meinilä, J., Männistö, S., Uusitalo, L., Fogelholm, M, & Erkkola, M. (2021), ”Do we eat what we buy? Relative validity of grocery purchase data as an indicator of food consumption in the LoCard study”, British Journal of Nutrition
Lisätietoa hankkeesta ja julkaisuista löydät osoitteesta www.locard.fi.