13.12.2023
Vähävaraisille lähes 5000 joululahjaa Prisma.fi:n kautta
Kuudetta kertaa toteutetussa yhteistyössä asiakkaat saivat ostaa Prisma.fi:ssä joululahjoja Hope ry:n asiakasperheiden lapsille. Marraskuun alussa alkaneen ja 10.12. päättyneen kampanjan aikana hankittujen tuhansien joululahjojen arvo on yli 60 000 euroa.Prisman verkkokaupan valikoimasta saattoi lahjoittaa lähes minkä tahansa tuotteen itselle sopivan budjetin mukaan. Auttamista helpottamaan oli Prisma.fi:hin kerätty Hopen lahjavinkkejä eri ikäisille lahjan saajille.Kampanjassa lahjoitettiin 4894 tuotetta. Lahjoitusten rahallinen arvo oli yhteensä 60 233 euroa. Suosituimpia joululahjoja olivat jalkapallo, liukuri ja frisbeegolfkiekkosetti. Keskimäärin keräykseen osallistuneet Prisma.fi-asiakkaat hankkivat kolme lahjaa vähävaraisille lapsille ja nuorille.– Prisman Hope-keräys on odotettu ja sujuva tapa tehdä hyvää asiakkaidemme keskuudessa. Tänä vuonna lahjoitettiin yli 500 tuotetta enemmän kuin edellisessä keräyksessä kaksi vuotta sitten. On upeaa, miten moni on tänäkin vuonna halunnut lahjoittaa jouluiloa, kiittelee S-ryhmän käyttötavarakaupan johtaja Virpi Viinikainen.
