10.7.2013
Unohtumattomia muistoja festareilta
Festarit ovat monille se kesän kohokohta, jota ei voi jättää välistä. Festarit jättävät hienoja muistoja, joita voi vielä useiden vuosikymmentenkin jälkeen muistella lämmöllä.Kokosimme yhteen Arinan Qstock-kilpailun kautta saatuja muistelmia menneiltä Qstock-festareilta:"Kun aikoinaan piti ehdottomasti päästä Kuusisaarirokkiin niin eiku liftaamaan 75km likkakaverin kaa kuumana kesäpäivänä. Matkaan kului aikaa 3 tuntia, mutta kyllä kannatti, sillä menot oli silloinkin ihan mielettömät!""Vietimme ensimmäistä yhteistä kesää poikaystäväni (nyk. kihlattuni ja avomieheni) kanssa ja Qstock kesällä 2003 oli meidän ekat yhteiset festarit. Siitä on jäänyt meille yhteinen perinne. Tänä vuonna siitä tulee kuluneeksi jo 10 vuotta!""Sentenced esiintymässä Qstockissa kesällä 04. Kärppien mestaruusvuosi, Ville pukeutuneena Kärppä-paitaan ja bändi veivaamassa "Routasydäntä". Yleisö oli ihan pähkinöinä. Siinä oli festarifiilis kohdallaan, etsii vielä vertaistaan - ja tuskin löytää voittajaa.""Vietettiin kaveriporukalla v. 2011 ystävämme yllätys 3-kymppisiä Qstockissa. Sankari luuli olevansa menossa sukulaisiin Lappiin, kun ottivatkin tyttöystävänsä kanssa välistopin Oulussa. Siellähän meitä olikin reilut 10 henkilöä odottamassa ja viikonloppu oli unohtumaton. Kelit suosivat muutamaa sadekuuroa lukuun ottamatta ja meno oli rennon letkeää Jukka Poikaa auringonpaisteessa kuunnellessa.""Olin toissa vuonna Qstockissa järjestyksenvalvojana ja työvuoron päätyttyä jäin katsomaan Sonata Arcticaa päälavalle. Aivan huikea keikka! Ja festarit onnistui hienosti näin työntekijänkin näkökulmasta."
