15.2.2013
Tyyntä myrskyn keskellä
Pitkittyneeseen sähkökatkoon tai muuhun myrskyn aiheuttamaan ongelmatilanteeseen kannattaa varautua. Punaisen Ristin Sydäntalvi-harjoituksessa parannetaan valmiutta toimia rajuissa myrskyissä.Viime vuosien talvimyrskyt ovat aiheuttaneet aineellisia vahinkoja ja pitkittyneitä sähkökatkoksia, jotka muodostavat riskejä ihmisten turvallisuudelle. Jos kotoa löytyy välttämättömimmät tavarat ja tarpeita on mietitty etukäteen, ei sähkökatko tai muu poikkeustilanne aiheuta välitöntä vaaraa.Punainen Risti järjestää lauantaina 16.2. Sydäntalvi-valmiusharjoituksen. Sydäntalvessa Punainen Risti harjoittelee viranomaisten sekä muiden yhteistyökumppaneiden, kuten S-ryhmän, kanssa auttamista tilanteessa, jossa on iskenyt kuviteltu myrsky. Samalla Punainen Risti haluaa muistuttaa varautumisen tärkeydestä.– Myrskyn aiheuttamassa poikkeustilanteessa ihmisistä huolehtiminen on kuntien vastuulla. Jokaisen kotitalouden kannattaa kuitenkin myös itse miettiä, miten voi auttaa itseään ennen ulkopuolisen avun saamista, sanoo harjoitusta koordinoiva Punaisen Ristin Hämeen piirin valmiuspäällikkö Ari Saarinen.
