29.10.2026
27.7.2016
Tarkemmilla ostotiedoilla hyötyä ja helppoutta arkeen
Mitä paremmin S-ryhmässä tunnetaan asiakasomistajat, sitä paremmin heille pystytään tuottamaan arkea helpottavia palveluja ja viestimään niistä. Siksi syyskuun alusta asiakasomistaja- ja asiakasrekisteriin kerätään aiempaa tarkempia ostotietoja.Vähittäiskaupan ketjuista, eli Prismasta, S-Marketista, Sale/Alepa-myymälöistä, ABC:ltä, Kodin Terrasta, S-Raudasta ja Marks & Spenceriltä kerätään tiedot S-Etukortilla tehdyistä ostoista tuotetasolla 1.9.2016 lähtien.S-ryhmässä on käytetty tuote- ja tuoteryhmätasoisia ostotietoja vuodesta 2014 esimerkiksi valikoimien kehittämiseen ja markkinoinnin kohdentamiseen. Rekisteriin kerätään jo tarkemmat ostotiedot Sokos- ja Emotion-ketjuista sekä Sokoksen, Prisman ja Kodin Terran verkkokaupoista.– Muutoksen tavoitteena on ennen kaikkea parempi palvelu. Mitä paremmin tunnemme erilaisten asiakasryhmien ostokäyttäytymistä, sitä parempia ja hyödyllisempiä palveluja pystymme heille tuottamaan, SOK:n asiakkuusjohtaja Pekka Malmirae sanoo.Hotelleista ja ravintoloista sekä Bonuksen piirissä olevilta S-ryhmän yhteistyökumppaneilta kertyy ostotietona entiseen tapaan vain kuitin loppusumma.
