Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
26.3.2020

Sokos Hotels – Pohjoismaiden paras hotelliketju

Nordic Business Travel Awards -palkintogaala peruutettiin koronaviruksen takia, mutta vuotuisen tutkimuksen voittajat julkistettiin myös tänä vuonna. Sokos Hotels valittiin parhaaksi hotelliketjuksi Pohjoismaisten matkapalvelutuottajien joukosta.
S-torni
Tukholmassa 20.3. pidettäväksi suunniteltu gaala peruuntui tältä vuodelta, mutta tutkimus ehdittiin tehdä ja sen tuloksena liikematkustajat valitsivat Sokos Hotels -ketjun Pohjoismaiden vuoden 2020 parhaaksi hotelliketjuksi.– Myyntitiimimme on tehnyt uskomattoman upeaa kaupallista myyntityötä yritys-, kokous-, tapahtuma- sekä vapaa-ajanmatkustuksesta vastaavien ostajien suuntaan. Hotelliemme henkilökunta on onnellistanuta siakkaitamme jatkuvasti monin eri tavoin. Palkintona on ollut Sokos Hotels -ketjun jatkuvasti kehittyvät asiakastyytyväisuusluvut. Kaikki tämä näkyy nyt äänestyksen lopputulemana, iloitsee myyntijohtaja Petri Isomäki SOK Matkailu- ja ravitsemiskaupan ketjuohjauksesta.Liikematkustusasiakkaiden palvelua on viime aikoina kehitetty muun muassa Sokos Hotels -mobiilisovelluksen avulla. Sen kautta asiakas voi hallinnoida omia asiakastietojaan, hoitaa sisään- ja uloskirjautumisen, maksaa hotellilaskun sekä saada tietoa Sokos Hotellien palveluista.Vuosittaisessa liikematkustuksen palkintogaalassa valitaan parhaat toimijat useasta eri kategoriasta. Tanskan, Norjan, Ruotsin ja Suomen liikematkayhdistysten ostajajäsenet vastaavat Nordic Bench -tutkimusyrityksen kyselyyn, jonka perusteella julistetaan Nordic Business Travel Awards -tulokset.