29.10.2026
13.8.2014
SOK:n uudeksi talousjohtajaksi on valittu Marko Ylismaa
SOK:n uudeksi talousjohtajaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Marko Ylismaa (1971). Hän aloittaa tehtävässä syyskuun alussa nykyisen talousjohtaja Jarno Jahnukaisen jäädessä eläkkeelle.SOK:n talousjohtajana Ylismaa vastaa koko S-ryhmän taloustoiminnan kehittämisestä ja ohjauksesta sekä talouspalvelujen tuottamisesta ja palveluiden kehittämisestä.Marko Ylismaa on tullut SOK:n palvelukseen helmikuussa 2011. Tähän asti hänen vastuullaan ovat olleet S-ryhmän yksiköille talous- ja palkkahallinnon palveluja tuottavan palvelukeskuksen toiminta, verotuksen ohjaus, group controlling ja talouden tukitoiminnot. Ylismaa on ollut myös talouden johtoryhmän jäsen.Ennen SOK:ta Marko Ylismaa on ollut muun muassa Finnairin, Ernst & Youngin ja Uudenmaan verohallinnon palveluksessa erilaisissa talouden ja verotuksen johto- ja asiantuntijatehtävissä.Lisätietoja:Johtaja, CFO Jari Annala, 010 76 82040
