29.10.2026
7.10.2026
SOK:n pääjohtaja vaihtuu 1.1.2027
SOK:n pääjohtaja Hannu Krook jää eläkkeelle tämän vuoden lopussa. SOK:n hallintoneuvosto on tänään 7.10.2026 valinnut uudeksi pääjohtajaksi Arttu Laineen. Laine toimii tällä hetkellä kenttäjohtajana ja SOK:n pääjohtajan varahenkilönä. Hän aloittaa SOK:n pääjohtajana 1.1.2027.”Kuuden vuoden ajan olen saanut tehdä tämän laivan kipparina hienoa ja vaiherikasta matkaa, fantastisen porukan kanssa. Olemme näinä vuosina saaneet päälle koko ryhmää ajavan uuden kasvun vaihteen sekä isot liiketoiminnan digitaaliseen muutokseen ja parempaan asiakaskokemukseen tähtäävät kehitystekemiset. Nyt on juuri sopiva hetki tehdä vahdinvaihto”, pääjohtaja Hannu Krook sanoo.”Hannun aikana kaupparyhmä on toteuttanut merkittäviä kasvuloikkia. Päivittäistavarakauppa kasvoi neljän vuoden ajan joka kuukausi markkinaa nopeammin, ja S-Pankki on noussut kahden merkittävän yrityskaupan myötä aivan uuteen kokoluokkaan. Omalla helposti lähestyttävällä persoonallaan ja ihmisläheisellä otteellaan Hannu on saanut paljon aikaan, ja muuttanut samalla myös kulttuuria ja tapaa tehdä töitä yhdessä”, SOK:n hallintoneuvoston puheenjohtaja Timo Santavuo kiittää.Nimitysvaliokunnan puheenjohtajana toiminut Timo Santavuo kertoo, että seuraajan valinta oli tällä kertaa hyvin suoraviivainen prosessi.”Arttu Laine on tullut sekä kaupparyhmän sisällä että kumppanien keskuudessa tunnetuksi luotettavana ja rauhallisena mutta samalla äärimmäisen päämäärätietoisena johtajana. Hänellä on vankka kokemus etenkin liiketoimintojen, verkostojen ja yhteistyön johtamisesta. Näemme, että juuri tässä maailmantilanteessa nämä ovat pääjohtajalle erityisen tärkeitä ominaisuuksia”, Timo Santavuo toteaa.Arttu Laine, 56, on toiminut SOK:n kenttäjohtajana ja pääjohtajan varahenkilönä vuodesta 2014 lähtien. Nykyroolissaan hän vastaa S-ryhmän vähittäiskaupan, liikennekaupan sekä hotelli- ja ravintolakaupan liiketoimintakokonaisuuden johtamisesta. Aiemmin Laine on työskennellyt Osuuskauppa KPO:n toimitusjohtajana sekä SOK:n Baltian maajohtajana. Sekä kotimaassa että kansainvälisesti vahvasti verkostoitunut Laine toimii tällä hetkellä muun muassa yhteispohjoismaisen hankintayhtiö Coop Tradingin hallituksen puheenjohtajana sekä SOK:n ja St1 omistaman polttonesteiden hankintayhtiö NEOT Oy:n hallituksen puheenjohtajana.”Kiitän osuuskauppoja vahvasta luottamuksesta. Yhteistyö, rohkeus ja into uudistua ovat omia ohjenuoriani tulevaan. Katse on vahvasti eteenpäin. Ryhmästrategiamme mukaisesti meidän pitää syventää suhdetta asiakasomistajiimme entisestään, jatkaa digitaalista uudistumista ja rakentaa näin menestyvää 2030-luvun kuluttajaosuustoimintaa”, Arttu Laine summaa.Varsinainen vahdinvaihto tapahtuu 1.1.2027. Siihen asti sekä Krook että Laine toimivat normaalisti nykyisissä rooleissaan.
KATEGORIAT
- Talous
