2.12.2013
S-taidepalkintokilpailun teemana lasten hyvinvointi
Toisen kerran järjestettävä S-taidepalkintokilpailu käynnistyy joulukuun alussa. Vuosittain jaettavan palkinnon teemat ilmentävät S-ryhmän toimintaperiaatteita ja arvoja. Vuoden 2014 teemana on vastuu lasten hyvinvoinnista, mikä juontuu uuden lastensairaalan keräystalkoista, joissa S-ryhmä on mukana.Taiteen ja kulttuurin tukeminen on yksi merkittävä osa SOK:n vastuullisuustoimintaa. SOK:lla on kunniakas yli 90-vuotinen historia taidemesenaattina Suomessa ja se on yrityksenä yksi vanhimmista taiteen tukijoista sekä määrätietoisen taidekokoelman kartuttajista.Vuoden 2014 S-taidepalkintokilpailun hakuaika on joulukuusta tammikuun loppuun. Kilpailuun voi osallistua täyttämällä hakulomakkeen S-Gallerian nettisivuilla. 15 parasta teosta pääsevät näyttelyyn S-Galleriaan 10.3.–4.4.2014. Kuvat teoksista julkaistaan samaan aikaan S-Gallerian nettisivuilla, jossa teoksia myös pääsee äänestämään.Kilpailun voittajan valitsee SOK:n taideasiantuntija Pauliina Laitinen-Laiho kansan äänestämästä parhaimmistosta. Kilpailun voittajan teos hankitaan SOK:n taidekokoelmaan 3000 eurolla ja se pääsee esille SOK:n pääkonttoriin Helsingin Vallilaan. Lisäksi kilpailun voittaja saa pitää palkintonäyttelyn S-Galleriassa. Palkinto jaetaan huhtikuussa 2014.
