29.10.2026
25.1.2018
S-ryhmä palkkaa noin 13 000 kesätyöntekijää − Tavoitteena tarjota myönteisiä työelämän ensikokemuksia tuhansille nuorille
S-ryhmä työllistää ensi kesänä ympäri Suomen noin 13 000 nuorta. Valtaosa nuorista työskentelee myymälöissä ja ravintoloissa asiakaspalvelu- ja muissa tehtävissä. Laadukas perehdytys ja myönteisen ensikokemuksen tarjoaminen lisäävät kiinnittymistä työelämään ja ehkäisevät syrjäytymistä.S-ryhmä on tänäkin vuonna yksi T-Median ja Taloudellinen tiedotustoimisto TATin Vastuullinen kesäduuni -kampanjan pääyhteistyökumppaneista.− Haluamme tarjota nuorille myönteisiä kesätyökokemuksia. Tämä koskee myös rekrytointia ja hakuprosessia. Saamme kymmeniä tuhansia hakemuksia vuosittain, mutta monet osuuskaupat ja S-ryhmän yritykset järjestävät pikahaastattelun ihan kaikille hakijoille. Lyhytkin hetki työhaastattelussa voi toimia rohkaisevana kokemuksena, henkilöstöjohtaja Susa Nikula SOK:lta kertoo.Kesätyöpaikan saa yhteensä noin 13 000 nuorta. Tarkka määrä riippuu Tutustu työelämään ja tienaa -ohjelman toteutumisesta.− Toivomme, että Kaupan liitto ja PAM pääsevät sopimukseen. Harjoitteluohjelman kautta tarjotaan arvokasta kesätyökokemusta kaikkein nuorimmille eli alle 18-vuotiaille koululaisille, joille työpaikan saaminen on ilman ohjelmaa vaikeampaa.
