Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
9.3.2026

S-ryhmä ja sen ketjut jälleen alojensa ykkösiä vastuullisuusmielikuvassa

Prisma, ABC, S-Pankki, Sokos Hotellit sekä S-ryhmä ovat kaikki jälleen oman toimialansa ykkösiä tuoreessa Sustainable Brand Index -tutkimuksessa, joka kartoittaa kuluttajien vastuullisuusmielikuvia.
Asiakas itsepalvelukassalla asioimassa S-Etukortti
S-ryhmä koetaan alansa vastuullisimmaksi kuluttajatuotteiden parissa toimivaksi brändiksi ja Prisma ruokakauppojen sarjassa ykköseksi. Myös S-Pankki, Sokos Hotellit ja ABC miellettiin vastuullisimmiksi brändeiksi omilla toimialoillaan. S-ryhmä ja sen ketjubrändit nousevat myös Suomen top 10 -listalla kärkikymmenikköön: S-ryhmä sijalle 4 ja Prisma sijalle 9. ”Asiakkaidemme omistamana osuuskauppana suomalaisten kuluttajien antama tunnustus on meille erityisen merkityksellinen. Vastuullisuusohjelmamme keskiössä on asiakkaiden tukeminen kohti kestävämpää arkea”, sanoo S-ryhmän vastuullisuusjohtaja Nina Elomaa.”Hyvä tulos mielikuvamittareissa kertoo, että arjen vastuullisuustyömme tunnistetaan. Työmme perustuu aitoihin tekoihin, joita kehitämme ja viemme eteenpäin yhdessä asiakkaiden ja koko arvoketjun kanssa.”S-ryhmän ruokakaupoissa on tehty tavoitteellista työtä hävikinhallinnan eteen, vähennetty onnistuneesti muovikassien myyntiä sekä helpotettu kasvisten syöntiä ja kasvipohjaisten tuotteiden valitsemista. Esimerkiksi satokausiajattelulla eli sesongissa olevien kasvisten korostamisella, Alle euron hevit -myyntikonseptilla sekä myyntiin tuoduilla valmiiksi pestyillä, pilkotuilla ja raastetuilla kasviksilla on onnistuttu lisäämään kasvisten kulutuksen määrää. Pysyvästi edullisen ostoskorin mahdollistaminen ja vastuullisen hankinnan kehittäminen on keskeistä. Sähkölatausverkoston rakentaminen on ABC:n merkittävimpiä vastuullisuustekoja. ABC on rakentanut muutamassa vuodessa koko maan kattavan, Suomen suurimman, sähköautojen teholatausverkoston S-ryhmän marketien, ABC-asemien ja hotellien yhteyteen. Viime vuoden lopussa ABC-latausasemia on jo noin 400.Suomalaiset kokevat Sokos Hotellit vuodesta toiseen vastuullisimmaksi hotelliketjubrändiksi. Sokos Hotelleissa on tehty pitkäjänteistä vastuullisuustyötä ja paikallista yhteistyötä lähialueen hyväksi. Edelläkävijyydestä kertovat myös hotellien Green Key- ja Sustainable Travel Finland -vastuullisuussertifikaatit.S-Pankki on pysynyt pankkibrändien sarjassa ykkösenä yli vuosikymmenen. Paremman arjen kumppanina S-Pankki tarjoaa S-ryhmän asiakasomistajille maksuttomat päivittäiset pankkipalvelut, kilpailukykyisesti hinnoitellut lainat sekä esimerkiksi mahdollisuuden aloittaa säästäminen ja sijoittaminen matalalla kynnyksellä.

Kuluttajien mielikuvia yritysten vastuullisuudesta tarkasteleva Sustainable Brand Index perustuu kyselytutkimukseen

Tuhannet suomalaiskuluttajat arvioivat Suomen suurimpia tuotemerkkejä eri toimialoilta. Sustainable Brand Index -selvitys on Euroopan suurin riippumaton vastuullisuusmielikuviin keskittyvä bränditutkimus, joka on toteutettu Suomessa vuosittain jo vuodesta 2013. Arvioitavat brändit valikoituivat kyselyyn niiden markkinaosuuden, liikevaihdon ja brändin tunnettuuden perusteella. Yritykset eivät itse valitse kyselyyn osallistumista tai siitä pois jäämistä. Lisäksi tutkimuksessa selvitetään trendejä ja vastuullisen kuluttamisen ajureita.Lue lisää Sustainable Brand Index -tutkimuksesta ja toteutuksesta sekä tutkimustahon 9.3. julkaisemasta uutisestaLue lisää S-ryhmän vastuullisuudesta s-ryhma.fi:stä

S-ryhmä ja ketjubrändit mielikuvia mittaavassa Sustainable Brand Index -tutkimuksessa 2026:

· S-ryhmä – ykkönen kuluttajatuotteiden parissa toimivista yrityksistä sekä Suomen 4. vastuullisimmaksi koettu brändi· Prisma – ruokakauppojen sarjassa ykkönen sekä Suomen 9. vastuullisimmaksi koettu brändi· S-Pankki – ykkönen omalla toimialallaan pankkien sarjassa· Sokos Hotels -hotelliketju – ykkönen omalla toimialallaan hotellien sarjassa· ABC-liikenneasemat – ykkönen omalla toimialallaan

KATEGORIAT

  • Vastuullisuus