Mene Etusivulle
Mene Etusivulle
Haku
12.12.2023

S-mobiilin Omat ostot -palvelu nousi Sitran Datatalouden kiinnostavimmat -listalle

Sitran tiistaina julkistamalle listalle valittiin oivaltavasti dataa hyödyntäviä ratkaisuja, jotka osoittavat datan tuomia hyötyjä. Mukaan pääsi myös S-mobiilin Omat ostot -palvelu, jonka tarjoama data auttaa asiakkaita toteuttamaan omannäköistään kuluttamista.
s-mobiilin omat ostot -palvelu
Sitran julkistaman listan tavoitteena on tehdä näkyväksi, minkälaisia mielenkiintoisia dataa hyödyntäviä toimintamalleja, tuote- tai palveluratkaisuja Suomesta jo löytyy, miten dataa on niissä hyödynnetty ja mitä hyötyä uusista ratkaisuista on ollut. Listan toivotaan hyödyttävän konkreettisten esimerkkien avulla mm. liiketoiminnan ja julkisen sektorin kehittäjiä, datatalouden parissa työskenteleviä organisaatioita, oppilaitoksia, sijoittajia, työnhakijoita ja toimittajia.S-ryhmän asiakkuusjohtaja Heini Dahlström iloitsee Omat ostot -palvelun saamasta tunnustuksesta ja painottaa, että datasta on hyötyä niin kaupparyhmälle kuin asiakkaillekin.”Hyödynnämme asiakasdataa esimerkiksi liiketoimintamme kehittämiseen ja valikoimiemme suunnitteluun. Kun tunnemme asiakkaamme, meidän on mahdollista palvella heitä entistä paremmin”, Dahlström toteaa.Asiakkaita data auttaa toteuttamaan oman näköistään kuluttamista. Etenkin tässä taloudellisessa tilanteessa monelle on entistä tärkeämpää ymmärtää, mihin omat rahat menevät. Erilaisia tapoja hyödyntää dataa Omat ostot -palvelussa on kuitenkin monia.”Yksi haluaa ymmärtää ostostensa hiilijalanjälkeä, toinen nostaa niiden kotimaisuusastetta ja kolmas tehdä terveellisempiä tai edullisempia valintoja”, Dahlström kertoo.Dataa voidaan hyödyntää asiakkaan luvalla myös esimerkiksi tutkimuskäytössä. S-ryhmä tekee parhaillaan yhteistyötä Tampereen ja Helsingin yliopistojen kansainvälisestikin ainutlaatuisen LoCard-tutkimushankkeen kanssa. Hankkeessa on selvitetty muun muassa kestävää ruokavaliota, ruoanvalinnan motiiveja ja ostosten hiilijalanjälkeä asiakasdatan perusteella.

KATEGORIAT

  • Digi