29.10.2026
15.6.2026
Punkit muuttavat lasten pukeutumista – suojaavat vaatteet käyvät kaupaksi Prismassa
Punkkien yleistyminen näkyy nyt myös lastenvaatteiden kysynnässä. Suomalaiset hakevat lapsilleen punkeilta ja muilta hyönteisiltä suojaavia vaatteita. Prisma vastaa kasvaneeseen kysyntään laajentuneella suojaavien vaatteiden tarjonnallaan.Lämmin kevät on saanut punkit liikkeelle. Moni huolestunut vanhempi hakee nyt ratkaisua, jolla lapset pysyvät ulkona suojassa ilman jatkuvaa huolta punkeista, muista ötököistä ja niiden aiheuttamista taudeista. Punkkien lisääntynyt määrä aiheuttaa ymmärrettävästi huolta erityisesti pienten lasten vanhemmille. Vaatteista toivotaan suojaa ja helpotusta arkeen ja mielenrauhaa kesästä nauttimiseen, S-ryhmän myyntipäällikkö Jonna Halme-Räsänen kertooPrisma on tuonut valikoimiinsa hyönteissuojasukkia ja punkeilta suojaavia ulkoiluvaatteita jo viime keväänä. Nyt lasten suojaavien ulkoiluvaatteiden valikoimaa on laajennettu ja siihen on lisätty myös muita suojaavia vaatteita kuten collegehuppareita eri ikäisille. Tänä keväänä valikoimista löytyy jo kymmenen erilaista tuotetta suojaamaan lapsia hyönteisiltä ja punkeilta.Suosituin suojavaate Prisman myyntidatan mukaan on hyönteisuojasukat eli niin kutsutut punkkisukat, joista löytyy myös aikuisille suunnattu malli. Kouluikäisille suunnattu suojaava collegehuppari on noussut seuraavaksi suosituimmaksi tuotteeksi.
Tekniset ominaisuudet suojaavat
Eri valmistajilla on erilaisia keinoja varmistaa vaatteen suojaavuus. Yksi keino on kankaan käsittely suojaavalla aineella, kuten sitruunaruohosta valmistetulla öljyllä, joka sisältää ainetta jota kasvi itsekin käyttää hyönteisten karkoittamiseen. Esimerkiksi punkkisukkien suojaava käsittely kestää noin sata pesukertaa. Erityisesti lasten tuotteissa käytettyjen aineiden tulee olla turvallisia ja niitä valvotaan tarkasti viranomaisten toimesta. S-ryhmässä suhtaudutaankin erityisellä tarkkuudella kaikkiin tuoteturvallisuutta koskeviin säädöksiin ja lakeihin, Halme-Räsänen korostaa.Tuotteissa on myös rakenteellisia ratkaisuja, jotta hyönteiset eivät pääsisi vaatteen sisään. Esimerkiksi resorit hihan suissa ja erillinen sisäkaulus rajoittavat punkkien pääsyä iholle ja antavat suojaaville aineille aikaa toimia.Oikealla pukeutumisella voi vähentää punkin pureman riskiä merkittävästi. Täyttä varmuutta ei vaatteistakaan kuitenkaan saa. On siis hyvä muistaa muut ohjeet punkeilta suojautumiseen ja tehdä punkkitarkastus riittävän usein, Halme-Räsänen päättää.KATEGORIAT
- Market
