8.12.2023
Prisman lelumyynnissä käynnissä harvinainen jouluilmiö: lähes puolet myydyistä pehmoleluista samaa merkkiä – “onhan tämä aika poikkeuksellista”
Squishmallows-pehmoleluista näyttäisi tulevan tämän joulun kovimpia leluhittejä, Prisman myyntidata kertoo. Tänä syksynä peräti 47 prosenttia Prismassa myytävistä pehmoleluista on nimenomaan kyseistä tuotesarjaa. Samalla on nähtävissä, että viime vuosina suosittujen leluaseiden myynti on pudonnut 35 prosenttia viime vuoteen verrattuna.Prisman kodintekniikan, viihteen ja lelujen myyntipäällikkö Petrus Lesonen kertoo, ettei äkkiseltään muista näin isoa hittiä joulun alla yhdessä lelukategoriassa kuin Squishmallows-pehmoista on tänä jouluna tulossa. ”Onhan tämä aika poikkeuksellista. Voi melkeinpä sanoa, että jos lapsi saa pehmeän paketin jouluna, on 50 prosentin mahdollisuus, että se on Squishmallow. Uskon, että niiden suosio perustunee tuotteiden keräiltävyyteen, erilaisia hahmoja on maailmanlaajuisesti kaiken kaikkiaan yli tuhat. Suosioon vaikuttaa tietysti myös söpö ulkomuoto,” Lesonen toteaa. Muita syksyn selkeitä suosikkeja ovat olleet Netflix-sarja Gabbyn Nukkekotiin perustuvat lelut sekä seurapeli SMART10, jota on myyty kolme kertaa viime vuotta enemmän. Lesonen on myös pistänyt merkille, että perinteiset lelut kiinnostavat kuluttajia: ”Vaikka interaktiiviset lelut sekä Legot ovat suosittuja joululahjoja, yllätykseksi perinteiset leikit kiinnostavat myös. Tästä esimerkki on Kleinin Miele puinen leikkikeittiö, joka on ollut suosittu etenkin verkkokaupassa.”
