12.4.2013
Pikavoimaa sähköautoon
Etelä-Suomen valtaväylien varrella sijaitseviin ABC-toimipaikkoihin rakennetaan nopeaa tahtia sähköautojen pikalatausverkosto. Se tehdään yhteistyössä energiayhtiö Fortumin ja autonvalmistaja Nissanin kanssa.Pikalatauksessa sähköauton latausaika on saatu pudotettua puoleen tuntiin, joten matka voi jatkua vaikkapa kahvi- tai lounaspaussin jälkeen. Akut täyttyvät tuossa ajassa noin 80-prosenttisesti, mikä riittää noin 100 kilometrin matkan taittamiseen.– Sähköauton luontevin käyttöympäristö on suuremmissa kaupungeissa, mutta sähköauton hankintaa pohtivalle on tärkeää, että autoa voi käyttää myös taajamien ulkopuolella ja ladata se nopeasti matkan varrella, ABC-ketjun kehitysjohtaja Tiina Vehmala-Viksten kertoo.Näin esimerkiksi Etelä-Suomen alueelle suuntautuvat mökkimatkat on tulevaisuudessa mahdollista hoitaa sähköautolla.
