### S-ryhmä Konkari 2020 -tutkimuksessa
- S-ryhmä haluaa pitkäjänteisesti kehittää työelämää konkarityöntekijöiden näkökulmasta. Esimerkiksi ikää tai syntymävuotta ei kysytä enää työhakemuksissa.
- Konkari 2020 -tutkimuksessa selvitettiin yli 55-vuotiaiden näkemyksiä ja toiveita työssäkäyntiä kohtaan ennen eläkeikää ja eläkkeelle jäännin jälkeen. Lisäksi selvitettiin eri-ikäisten työntekijöiden suhtautumista ja odotuksia suhteessa vanhempiin kollegoihin.
- Tulosten mukaan 38 % s-ryhmäläisistä on todennäköisesti tai varmasti valmiita jatkamaan työssä eläkeiän jälkeen. Motivoivista tekijöistä suurin on itse työn mielekkyys ja tunne sen tärkeydestä.
- Tuloksia hyödynnetään kehitystoimenpiteiden suunnittelussa. Toimenpiteet liittyvät esimerkiksi työvuorosuunnitteluun, työergonomiaan ja työn merkityksellisyyden vahvistamiseen.