17.3.2013
Mikä maa, mikä valuutta
Pitkän talven jälkeen mieli kääntyy kesälomaan ja matkoihin. Suomalaiset suunnittelevat matkojensa kustannukset tarkkaan ja maksavat harvoin reissunsa luotolla, selviää Yhteishyvä.fi:ssä olleesta Raha ja matkustaminen -kyselyn vastauksista.Helmikuussa 1 600 henkilöä kävi vastaamassa S-Pankin ja Yhteishyvän kyselyyn matkustamisesta ja rahankäytöstä reissuilla. 70 prosenttia vastaajista matkustaa ulkomaille vähintään kerran vuodessa.Suurin osa maksaa matkansa yleensä suoraan tililtä. Tämän maksutavan suosiminen perustui yleensä sen helppouteen.Luottokortilla matkansa maksoi reilu viidennes vastaajista. Myös luotolla maksamista perusteltiin helppoudella. Luottokortilla maksaminen toi matkustajalle lisäksi turvallisuutta sen varalta, että matkanjärjestäjä tai lentoyhtiö ajautuu konkurssiin, selvisi avoimista vastauksista.Matkan aikana maksetaan edelleen mieluiten käteisellä. Käteistä suosii peräti 65 prosenttia vastaajista.Kyselyyn osallistuneilta tiedusteltiin myös, mikä on kaukaisin paikka, jossa he ovat maksaneet S-Etukortti Visalla. Jotkut maksavat sillä vain Suomessa, mutta kortti on ollut matkakumppanina kaukaisemmissakin maissa. Vastauksissa mainittiin muun muassa Yhdysvallat, Kiina, Venäjä ja Etelä-Afrikka.
