20.1.2020
Lisäkriteerit pudottivat S-ryhmän tulosta WWF:n palmuöljyarvioinnissa
WWF on julkaissut jälleen uuden palmuöljypisteytyksensä, joka kattaa 173 yritystä 17 maasta.Tämänkertaisessa arvioinnissa S-ryhmä sijoittui asteikon keskivaiheille, kun se aiemmin on ollut pisteytyksen yläpäässä. Suomalaisten yritysten joukossa S-ryhmä sijoittui toiseksi.S-ryhmän tuloksen heikentyminen selittyy arviointikriteerien muutoksella, sillä aiemmasta poiketen pisteet koostuivat nyt kahdesta eri osiosta.S-ryhmä oli yhä edelläkävijöiden joukossa sertifioidun palmuöljyn käytössä. S-ryhmä ei
ole kuitenkaan tehnyt palmuöljyn tuotantoa tukevia hankkeita, mikä laski ryhmän kokonaistulosta. Aiemmissa pisteytyksissä tämä ulottuvuus jäi arvioinnin ulkopuolelle.Vuonna 2018 käyttämästämme palmuöljystä oli 89 prosenttia jäljitettävää. Oma merkki -ruokatuotteissa käytetyn palmuöljyn sertifiointitaso oli lähes sata prosenttia (99 %). Oma
merkki -elintarvikkeissa käyttämästämme palmuöljystä 89 prosenttia pystytään jäljittämään plantaasille saakka. Lisäksi palmuöljyä on osin korvattu muilla kasviöljyillä.S-ryhmän tavoitteena on, että kaikki oma merkki -ruokatuotteissa käytetty palmuöljy on
jäljitettävää vuoden 2021 lopussa.
